Mainos
Mainos

USA odottaa Palinin ja Bidenin yhteenotosta värikästä

Yhdysvaltain varapresidenttiehdokkaiden torstaiöiseen tv-vaaliväittelyyn on kerätty valtavaa ennakkolatausta. Syynä on se, että ehdokkaiden - demokraattien Joe Bidenin ja republikaanien Sarah Palinin - välinen ero ei voisi olla suurempi.

Biden, 67, on ollut senaatissa kuusi kautta ja hän on tuttu hahmo Yhdysvaltain ulkopolitiikan kuvioissa. Palin, 44, on ensimmäistä kautta Alaskan kuveröörinä ja hänen kokemuksensa valtakunnan- ja maailmanpolitiikasta on varsin rajallinen.

Palin on tehnyt lukuisia kömmähdyksiä valtakunnallisen median haastatteluissa, mutta se ei asiantuntijoiden mukaan tarkoita, että hän olisi heikoilla.

Palin voi olla kokematon, mutta hänessä on populistista suorasuun charmia, joka vetoaa Washingtonin poliittisiin ympyröihin kyllästyneisiin äänestäjiin. Hänen etunaan on myös se, että odotukset ovat hänen kohdallaan niin alhaalla, että kohtuullinenkin esitys voidaan tulkita riemuvoitoksi.

Biden jaarittelee, Palinia pilkataan

Mutta myös Biden joutuu tasapainoilemaan tarkasti, sillä historiasta löytyy varoittava esimerkki siitä, millaiseksi naisehdokkaan kanssa käyty väittely voi kääntyä.

Demokraattipuolueen varapresidenttiehdokkaana 24 vuotta sitten ollut Geraldine Ferraro hämmensi tuolloin republikaanien ehdokkaana olleen George H.W. Bushin tyystin. Bush ei tiennyt, miten suhtautua naisehdokkaaseen ja Ferraro sai väittelyssä selvän yliotteen.

Tosin Sarah Palin ei ole millään muotoa yhtä kokenut poliitikko kuin Ferraro tuolloin.

Hänen taakkanaan on myös se, että häntä on ollut melkoisen julkisen pilkanteon kohteensa. Joissain poliittisissa blogeissa onkin väläytelty jopa Palinin syrjäyttämistä.

- Mitä, jos Palin jättäisi kampanjan ja hänet korvattaisiin sanotaan nyt vaikkapa kuvernööri Mitt Romneylla, jonka oletetaan tietävän kaiken taloudesta? Senaattori McCain ei voi toki pudottaa Palinia kisasta, mutta entäpä jos Palin päättäisi astua itse sivuun, pohdittiin arvovaltaisen Christian Science Monitor -lehden verkkosivuilla.

Bidenin asema ei ole kuitenkaan välttämättä ylivoimainen. Vaikka hän on kokenut puhuja, hänellä on taipumus päästää suustaan ajattelemattomia lausahduksia. Lisäksi hänen paheenaan on yltyminen loppumattomalta tuntuvaan jaaritteluun.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme