Mainos

USA: Ohjuslöytö osa terrorismin vastaista taistelua

Yhdysvallat pitää Jemeniin matkanneen ohjuslastin tarkistamista hyvänä esimerkkinä terrorismin vastaisen taistelun tehostumisesta.

Pohjois-Koreasta lähtenyt alus sai jatkaa eilen matkaansa, kun lastin määränpää oli selvitetty sekä Jemenin että Pohjois-Korean johdon kanssa. Yhdysvallat halusi varmistaa, etteivät lastina olleet Scud-ohjukset päädy esimerkiksi Irakin käyttöön.

Pohjois-Korean mukaan ohjuslasteja ei ole tarkoitus lähettää enempää. Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeldia maan toimet eivät kuitenkaan tyydytä.

-Pohjois-Korea on yhteistyössä useiden sellaisten maiden kanssa, joiden sotilaalliset pyrkimykset saattavat uhata uhansien ihmisten henkiä. Me luonnollisesti toivomme, ettei näin olisi, sanoo Rumsfeld.

(Huomenta Suomi 12.12.2002)

Alkuviikosta Arabianmerellä pysäytetystä pohjoiskorealaisesta rahtilaivasta löytyi mm. 15 Scud-ohjusta, jotka oli piilotettu sementtisäkkien joukkoon.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot