Mainos

USA otti kiinni konsulaattihyökkäyksestä epäillyn

Toinenkin Libyan Bengasissa vuonna 2012 tehdystä lähetystöiskusta epäilty päätyy oikeuden eteen Yhdysvalloissa.

Presidentti Donald Trump ilmoitti tänään, että erikoisjoukot ottivat sunnuntaina kiinni Mustafa al-Imam nimisen miehen Libyassa.

Yhdysvaltain suurlähettiläs Chris Stevens ja kolme muuta amerikkalaista kuoli syyskuussa 2012, kun asemiehet hyökkäsivät konsulaattiin Bengasissa. Hyökkäyksestä nousi iso poliittinen häly, jonka keskiössä oli tuolloinen ulkoministeri Hillary Clinton.

Hyökkäyksen pääarkkitehdiksi epäillyn Ahmed Abu Khattalan oikeudenkäynti Yhdysvalloissa on jo käynnissä. Hänet otettiin kiinni vuonna 2014.

Trumpille ilmoitus kiinniotosta toi valonpilkahduksen päivään, jota värittivät uudet tiedot ja ensimmäiset syytteet hänen kampanjansa Venäjä-kytköksien tutkinnasta.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot