Mainos

USA palautti Pohjois-Korean takaisin terrorilistalle

Yhdysvallat on palauttanut Pohjois-Korean terrorismia tukevien maiden listalle.

Listalla ovat ennestään Sudan, Syyria ja Iran. Yhdysvallat voi käyttää listalla olevia maita vastaan jyrkempiä vastatoimia kuin muuten.

Pohjois-Korea poistettiin listalta presidentti George W. Bushin aikana vuonna 2008 osana diplomaattista pakettia, jolla pyrittiin pääsemään neuvotteluihin maan ydinaseista.

– Tämän olisi pitänyt tapahtua kauan sitten, vuosia sitten. Pohjois-Korea on uhannut maailmaa ydintuholla ja toistuvasti tukenut terrorismia, kuten salamurhia ulkomailla, jyrisi presidentti Donald Trump.

Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson puolestaan sanoi, että talouspakotteet ovat tehonneet Pohjois-Koreaan. Samalla Tillerson sanoi Yhdysvaltojen hakevan edelleen diplomaattista ratkaisua kriisiin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot