Mainos
Mainos

USA ryhtyy viemään ydinpolttoainetta Intiaan

Intian vanha kiistakumppani Pakistan ilmoitti muutamia tunteja sopimuksen hyväksymisen jälkeen tehneensä onnistuneen kokeen lyhyen matkan ballistisella ohjuksella.

Yhdysvaltain senaatti on varhain tänään hyväksynyt Suomen aikaa lain, jonka mukaan Yhdysvallat voi viedä Intiaan siviilikäyttöön tarkoitettua ydinpolttoainetta. Yhdysvallat on vastustanut 30 vuotta ydinyhteistyötä Intian kanssa, koska maa on kehittänyt ydinaseita eikä ole allekirjoittanut kansainvälistä ydinsulkusopimusta.

Kriitikoiden mukaan lain hyväksyminen lisää ydinvarustelua Aasiassa. Bushin hallinto kuitenkin puolusteli lakia, joka sen mukaan avaa yhdysvaltalaisille yrityksille miljardien dollarien kaupankäyntimahdollisuuksia.

Intian talous kasvaa voimakkaasti, mutta sillä on kova pula energiasta. Maa haluaa siksi rakentaa lisää ydinvoimaa, mutta sillä ei ole tarpeeksi uraania. Intia toivoo nyt pääsevänsä kansainvälisille ydinpolttoainemarkkinoille, joille sitä ei ole huolittu puuttuvan ydinsulkusopimuksen takia.

Maiden johtajat sopivat yhteistyön aloittamisesta heinäkuussa 2005, minkä jälkeen laki lähti yhdysvaltalaisten kansanedustajien käsittelyyn. Intian ulkoministeriö kutsui lakia historialliseksi, mutta moitti edustajanhuoneen siihen lisäämiä rajoituksia. Monet vastustivat esimerkiksi sitä, että laki sallisi amerikkalaisten tarkastukset Intian ydinlaitoksissa.

Pakistan teki ohjuskokeen

Intia on myös huolissaan lakiin kirjatuista lisäyksistä, jotka voisivat rajoittaa Intiaa rikastamasta käytettyä ydinpolttoainetta ja käyttämästä muuta teknologiaa, joka mahdollistaa ydinaseiden valmistamisen.

- (Ydin)koe voisi mitätöidä sopimuksen, mutta entä jos Pakistan tekee kokeen, sanoi M. R. Srinivasan, Intian hallituksen atomienergiakomission jäsen.

Pakistanin armeija ilmoitti muutamia tunteja sopimuksen hyväksymisen jälkeen tehneensä onnistuneen kokeen lyhyen matkan ballistisella ohjuksella. Koe oli kolmas muutaman viikon sisällä.

Kokeessa laukaistiin Haft-III Ghaznavi -tyypin ohjus, jonka kantomatka on noin 290 kilometriä. Siihen on mahdollista asentaa myös ydinkärki.

Maat ovat käyneet kolme sotaa keskenään itsenäistyttyään Britannian siirtomaavallasta vuonna 1947.

(MTV3-STT-Reuters-AP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme