Mainos
Mainos

USA sai yksipuolisen kemiallisten aseiden kiellon

Yhdysvaltain senaatti hyväksyi tänään Suomen aikaa lakiesityksen, joka kieltää kemiallisten ja biologisten aseiden käytön maassa. Sen mukaan Yhdysvallat voi myös asettaa pakotteita maille, jotka käyttävät tällaisia aseita.

Presidentti Bill Clinton ja hänen hallituksensa ovat arvostelleet yksipuolista kieltoa ja vaatineet, että Yhdysvallat sen sijaan ratifioi kansainvälisen kemialliset aseet kieltävän sopimuksen. Kansainvälisestä sopimuksesta on määrä keskustella senaatissa ensi viikolla.

Yhdysvaltain asevoimien komentaja, kenraali John Shalikashvili asettui ennen senaatin ratkaisua tukemaan kansainvälisen sopimuksen ratifioimista. Shalikashvilin mukaan Yhdysvallat ei tarvitse kemiallisia aseita, ja sopimukseen liittyminen lisäisi maan turvallisuutta.

Kansainvälisen sopimuksen kemiallisten aseiden kieltämisestä allekirjoitti 160 maata vuonna 1993. Sittemmin runsaat 70 maata on ratifioinut sen eli sitoutunut toteuttamaan sopimuksen käytännössä. Sopimus tulee voimaan 29. huhtikuuta.
(STT-Reuter-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme