Mainos
Mainos

USA: Serbian kanssa ei syytä käydä kauppaa

Yhdysvallat kehottaa Euroopan maita pidättäytymään kauppasuhteista Serbian kanssa vastalauseena Serbian hallituksen opposition vastaisille toimille. Yhdysvallat kehotti Serbian johtoa pidättäytymään voimatoimista hallitusta vastustavia mielenosoittajia kohtaan. Samalla Yhdysvallat vihjasi saattavansa ryhtyä ajamaan Serbian vastaisen kauppasaarron uudistamista YK:ssa.

Serbian presidentin Slobodan Milosevicin vastaiset mielenosoitukset jatkuivat tänään jo 17:ttä päivää Belgradissa. Serbialainen tuomioistuin kumosi Zajedno-opposition valituksen, jonka mukaan hallitsevat sosialistit peukaloivat paikallisvaalien tulosta itselleen edulliseksi, kertoi uutistoimisto FoNet. Oppositio aloitti mielenosoituksensa marraskuussa suututtuaan vaalituloksen väärentelystä, mutta myöhemmin vastalauseet muuttuivat Milosevicin vastaisiksi ja niissä on vaadittu hänen eroaan.

Milosevicin sosialistit myönsivät ensin hävinneensä vaaleissa niin Belgradissa kuin muissakin suurimmissa kaupungeissa, mutta myöhemmin puolue käänsi vaalituloksen itselleen edulliseksi syyttäen oppositiota vaalivilpistä.

Opposition ja presidentin välinen kiista olisi voitu ratkaista uusilla vaaleilla, mutta tuomioistuimen päätös ei sallinut vaalien uusimista. Oppositiojohtajat ovat vakuuttaneet jatkavansa mielenilmauksiaan. Sosialistipuolueen mielestä vaalit ja niiden tulos ovat Serbian sisäinen asia, mutta sekä Yhdysvallat että Englanti ovat varoittaneet Milosevicia olemaan käyttämättä voimakeinoja mielenosoitusten tukahduttamiseksi.

Valkoisen talon edustaja Michael McCurry kehotti länsimaita olemaan myöntämättä kauppaetuja Serbialle, jos Serbian johto yrittää tukahduttaa mielenosoitukset. EU pahoitteli, että Serbian viranomaiset olivat päättäneet sulkea kaksi riippumatonta radioasemaa ja ilmaisi tyrmistyksensä sen johdosta, että Serbian johto ei ole noudattanut kansainvälisiä vetoomuksia demokraattisten periaatteiden toteuttamiseksi.

Sekä Radio B-92 että opiskelijoiden Radio Index suljettiin eilen. Kummatkin radioasemat kertoivat Milosevicin vastaisista mielenosoituksista.
(STT-AFP-Reuter)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme