Mainos
Mainos

USA:ssa enemmistö tiukentaisi aselakeja

Suurin osa Yhdysvaltain kansalaisista kannattaa nykyistä tiukempia aselakeja. Tätä mieltä on myös yli puolet aseenomistajista, kerrotaan eilen julkistetussa mielipidemittauksessa.

Tiukempia aselakeja haluaa 69 prosenttia kaikista aikuisista ja lievempiä lakeja 23 prosenttia. Aseenomistajista tiukennuksia lakiin haluaisi 57 prosenttia ja lievennyksiä 32 prosenttia.

Lähes neljä viidestä amerikkalaisesta haluaisi lisää rajoituksia käsiaseiden hallussapitoon. Tätä mieltä on myös kaksi kolmesta aseenomistajasta.

Aseiden omistajien määrä on mielipidekyselyn mukaan pudonnut 25 vuodessa. Vuonna 1973 lähes puolella amerikkalaisista oli kotonaan ase. Nyt asetta pitää kotonaan kolmannes, kun vielä kaksi vuotta sitten ase oli kotona 40 prosentilla amerikkalaisista.

Mielipidekyselyn toteutti Louis Harris and Associates puhelimitse huhtikuun lopussa. Siinä haastateltiin 1011 aikuista noin kuukausi sen jälkeen, kun arkansasilaiset koulupojat ampuivat viisi ihmistä kuoliaaksi ja haavoittivat kymmentä muuta.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme