Mainos
Mainos

USA:n kouluampuja sai surmansa Marylandissa – haavoitti kahta vakavasti

Yhdysvalloissa Marylandissa tapahtuneessa kouluampumisessa ampuja on saanut surmansa. Hän kuoli laukaustenvaihdossa koulun vartijan kanssa. 

Ampumistapaus tapahtui Great Mills High School -nimisessä lukiossa Marylandissa.

Koulun opiskelija ehti ampua kahta koulutoveriaan. Ampujan tai loukkaantuneiden nimiä ei kerrottu. 

Loukkaantununeet ovat kriittisessä tilassa alueen sairaalassa. 

Vartija ei loukkaantunut ampumisessa. Koulun noin 1600 oppilasta ohjattiin pois koulun alueelta. 

​​​​​​​


Koulua käyvän tviittaajan mukaan yksi ihminen on saattanut kuolla ampumisessa.

Twitterissä itsensä koulun oppilaaksi identifioinut Mollie Davis kuvailee viestipalvelussa kuulleensa "kovaa ääntä ja kaikki alkoivat huutaa ja juosta", hän kuvailee. 

Yhdysvaltalaisuutiskanava CNN:n mukaan kyseessä olisi 16. kouluampuminen Yhdysvalloissa kuluvana vuonna. 

Juttua päivitetään. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme