Mainos
Mainos

USA: Syyria ja Iran yrittävät kaataa Libanonin hallituksen

USA:n mukaan Libanon on yksi Yhdysvaltojen Lähi-idän politiikan kulmakivistä.

Yhdysvaltojen mukaan on olemassa yhä kasvava määrä todisteita siitä, että Iran, Syyria ja Hizbollah-liike valmistelevat Libanonin hallituksen kaatamista. Valkoisen talon tiedottaja Tony Snow sanoo, että demokraattinen Libanon on Yhdysvaltojen Lähi-idän politiikan kulmakiviä.

- Siksi olemme yhä huolestuneempia siitä kasvavasta todistusaineistosta, jonka mukaan Syyria ja Iranin hallitukset ja Hizbollah sekä niiden libanonilaiset liittolaiset valmistelevat suunnitelmia pääministeri Fuad Sinioran johtaman demokraattisesti valitun Libanonin hallituksen kaatamiseksi, Snow sanoo.

Syyrian yhtenä tavoitteena on Snow'n mukaan estää Libanonin hallitusta muodostamasta kansainvälistä erityistuomioistuinta, jonka on määrä ryhtyä tutkimaan Libanonin entisen pääministerin Rafik Haririn murhaa.

YK:n tutkimusraporteissa on esitetty epäilyjä, joiden mukaan korkea-arvoiset syyrialaiset ja libanonilaiset viranomaiset olisivat sekaantuneet murhaiskuun.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme