Mainos

USA uskoo Pohjois-Korean ohjuksen olleen mannertenvälinen

Yhdysvallat alkaa uskoa, että Pohjois-Korean tuoreimmassa ohjuskokeessa olikin todennäköisesti kyse mannertenvälisestä ballistisesta ohjuksesta.

Asiasta kertovat nimettömiin viranomaislähteisiin vedoten muun muassa uutiskanavat CNN ja NBC.  

Pohjois-Korea väitti jo aamulla testanneensa onnistuneesti mannertenvälistä ballistista ohjusta. Yhdysvallat ja Venäjä kuitenkin kyseenalaistivat tiedon ja arvelivat, että kyseessä oli vain keskimatkan ohjus.

CNN:n mukaan Yhdysvaltojen armeijan tekniset asiantuntijat ovat arvioineet muun muassa satelliiteilla kerätyn tiedon avulla, että Pohjois-Korean ohjus koe oli todella mannertenvälinen. CNN kertoo, että presidentti Donald Trumpin hallinto on koolla pohtimassa, miten maan pitäisi reagoida, jos ohjuskoe varmistuu mannertenväliseksi.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot