Mainos
Mainos

USA vakuuttaa Venäjän-suhteiden olevan ennallaan

Valkoinen talo on kiistänyt Los Angeles Times -lehden viikonloppuna julkistamat väitteet, joiden mukaan Yhdysvallat harkitsee tiukempaa suhtautumista Venäjään.

Yhdysvallat kiisti tänään tiedot, joiden mukaan se on aloittanut Venäjän-suhteidensa laajan uudelleenarvioinnin. Los Angeles Times -lehti kertoi viikonloppuna, että suhteiden uudelleenarviointi on meneillään. Lehden mukaan Yhdysvallat kaavailee jyrkempää suhtautumisesta Venäjään presidentti George Bushin uudelleenvalinnan myötä.

Valkoisen talon edustajan Scott McClellanin mukaan olisi väärin puhua virallisesta suhteiden tarkistamisesta.

- Me pyrimme aina löytämään tapoja vahvistaa suhteitamme maihin, myös Venäjään, ja presidentillä on hyvät suhteet (Venäjän) presidenttiin Vladimir Putiniin, McClellan jatkoi.

Bush kertoi Putinille viime kuussa Aasian ja Tyynenmeren maiden kokouksen yhteydessä ensimmäistä kertaa henkilökohtaisesti olevansa huolissaan vallan keskittymisestä Venäjällä. Muuten arvostelu on jäänyt vähemmälle, kun Bush on pyrkinyt Venäjän kanssa yhteistyöhön terrorismin vastaisen taistelun ja joukkotuhoaseiden leviämisen estämisen saroilla.

(MTV3-AFP-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme