Mainos
Mainos

USA: Venäjän ei kannata hylätä länsimaita

Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright on varoittanut Venäjän pääministeriä Jevgeni Primakovia kääntämästä Moskovan politiikkaa länttä vastaan.

Albrightin mukaan Venäjällä on jo huolestuttavan paljon sellaisia, jotka haluavat hylätä yhteistyön Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten kanssa, ja siirtyä sen sijaan uhmakkaaseen oman edun tavoitteluun.

Albright kommentoi eilen ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ja Venäjän suhdetta sen jälkeen kun Primakov viime kuussa nimettiin Venäjän pääministeriksi.

-Jos niin käy, se on Venäjälle kaksinkertainen katastrofi. Lännen kyky auttaa Venäjää auttamaan itseään on siinä tapauksessa lähes tulkoon mahdotonta. Se olisi myös vastoin Venäjän omia intressejä. Maa tarvitsee sisäistä tasapainoa ja rauhaa rajoilleen houkutellakseen ulkomaisia sijoittajia.

Albrightin mukaan Yhdysvallat ei ole vakuuttunut siitä, että Venäjän uusi hallitus olisi saanut aikaiseksi sitovaa taloussuunnitelmaa maalle ja että kriisi olisi pian ohi. Hän sanoi myös, että paras tapa auttaa nyt Venäjää ei välttämättä ole antaa sille lisää rahaa.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme