Mainos
Mainos

Useat maanjäristykset ravistelivat Meksikon rannikkoa

Neljä vahvaa maanjäristystä on vavisuttanut Meksikon länsirannikkoa. Järistysten voimakkuudet olivat 5,0 - 6,9 Richterin asteikolla.

Yhdysvaltojen geologisen tutkimuslaitoksen mukaan isoimman maanjäristyksen keskus oli 122 kilometriä pohjoiseen Santa Isabelin pikkukaupungista Kalifornian niemimaalla.

Järistykset eivät tiettävästi ole aiheuttaneet tuhoja.

Paikallisen median mukaan maan järiseminen tuntui myös San Diegossa Yhdysvaltojen puolella asti. Ainakin yksi toimistorakennus evakuoitiin sen takia kaupungin keskustassa.

Yhdysvaltojen geologisen tutkimuslaitoksen mukaan alueella ei ole välitöntä hyökyaaltojen eli tsunamivaaraa. Se kehottaa kuitenkin järistysalueen maiden hallituksia päättämään itse, haluavatko ne nostaa virallisen tsunamivaroituksen.

(MTV3 - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme