Mainos
Mainos

Useita kuollut Brasilian väkivaltaisuuksissa

Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan huumejengit sytyttivät tuleen kaksi bussia ja avasivat tulen viittä poliisiasemaa vastaan.

18 ihmistä on saanut surmansa ja parikymmentä loukkaantunut aseistautuneiden joukkioiden hyökkäyksissä Rio de Janeirossa Brasiliassa varhain aamulla. Hyökkäykset kohdistuivat busseihin ja poliisiasemiin.

Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan huumejengit sytyttivät tuleen kaksi bussia ja avasivat tulen viittä poliisiasemaa vastaan. Surmansa saaneiden joukossa oli kaksi poliisia.

Yhdessä pahimmista hyökkäyksistä seitsemän bussin matkustajaa sai surmansa, kun bussi sytytettiin tuleen. Silminnäkijöiden mukaan kahdeksan aseistautunutta miestä hyökkäsi kaupungin pohjoispuolella bussiin, jossa oli 28 matkustajaa.

Poliisi ampui seitsemän väkivallanteoista epäiltyä ja pidätti kolme. 12 hyökkäyksen tekijästä ei ole varmuutta: viranomaiset ovat epäilleet huumeliigoja, jotka iskivät samaan tapaan keväällä Sao Paolossa.

Osavaltion vankeinhoitolaitoksen päällikön Asterio Pereiran mukaan kyse saattaisi olla myös välienselvittelyssä, jossa ovat osallisina kaupungin johtavat rikollisryhmittymät ja omankäden oikeutta harjoittavat poliisit. Ilman laillisia valtuuksia toimivat poliisiryhmät ovat ottaneet joitakin kaupunginosia haltuunsa rikollisliigoilta ja ryhtyneet vaatimaan suojelurahaa asukkailta, Pereira sanoi.

Rio de Janeiro on väkivaltaisimpia kaupunkeja maailmassa. Kaupungissa murhataan vuosittain noin 50 ihmistä 100 000 asukasta kohden.

Brasilian Sao Paolossa tehtiin keväällä sarja vastaavanlaisia hyökkäyksiä, joista syytettiin järjestäytynyttä PCC-rikollisryhmää. Väkivaltaisuuksissa kuoli tällöin yli 170 ihmistä. PCC:n johto toimii vankiloista käsin.

(MTV3-STT-AFP-AP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme