Mainos
Mainos

Useita kuollut Gazassa

Yö on jälleen tuonut mukanaan yhteenottoja israelilaisten ja palestiinalaisten välillä.

Kuusi israelilaista kuoli myöhään eilisiltana palestiinalaisjärjestöjen iskussa Israelin ja Gazan alueen välisellä rajanylityspaikalla. Ainakin kolme palestiinalaista kuoli iskua seuranneessa taistelussa, kertoi Israelin armeija.

Palestiinalaislähteiden mukaan palestiinalaiset räjäyttivät itseensä kiinnittämät räjähteet. Palestiinalaismilitantit pääsivät Israelin puolelle räjäyttämällä muuriin reiän kuorma-autollisella räjähteitä. Kahden iskussa haavoittuneen israelilaisen tila on vakava. Silminnäkijöiden mukaan Israelin joukot ja aseistautuneet taistelijat tulittivat toisiaan.

Israelin taisteluhelikopterit ampuivat hieman myöhemmin kaksi ohjusta palestiinalaisalueelle. Palestiinalaisviranomaisten mukaan kohteena oli Islamilaiselle jihadille kuuluva rakennus, joka kärsi pahoja vaurioita.

Kolme palestiinalaisten äärijärjestöä on ilmoittautunut itsemurhaiskun tekijöiksi. Al Aksan marttyyrien prikaatit, Ezzedine al-Qassamin prikaatit ja Kansan vastarintakomiteat ilmoittivat asiasta yhteisellä puhelinviestillä.

Palestiinalaisten uusi presidentti Mahmoud Abbas on kehottanut palestiinalaisryhmiä tulitaukoon rauhanneuvottelujen aloittamiseksi Israelin kanssa. Kansan vastarintakomiteoiden edustaja sanoi iskun olleen osa vastarinnan jatkamista. Isku oli hänen mukaansa vastaus palestiinalaismilitantin ja muiden palestiinalaisten surmaamiselle muutaman viime päivän aikana.

Tarkkailijat pitivät iskua viestinä lauantaina virkaansa astuvalle Abbasille siitä, että hänellä on vähän valtaa ääriliikkeiden toimintaan. Abbas on sanonut, ettei hän aio käyttää voimatoimia järjestöjen iskujen lopettamiseksi.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme