Mainos
Mainos

Uudella autolla suurempi onnettomuusriski

Liikenneturvallisuus ei paranekaan autokannan uusiutumisen myötä. Uuden auton omistaja joutuu huomattavasti todennäköisemmin onnettomuuteen verrattuna vanhaa ajoneuvoa ajavaan henkilöön, paljastaa tuore norjalaistutkimus.

Oslossa sijaitsevan Liikennetalouden instituutin tekemästä selvityksestä kertoo Svenska Dagbladet -lehti. Tutkimuksessa käyntiin läpi kaikki erään vakuutusyhtiön rekisterissä olleet 211000 autoa. Lopputulos osoitti, että uudet autot ovat selvästi useammin osallisena kolareissa tai ulosajoissa.

Tilanteelle voi olla tutkijoiden mukaan useita selityksiä. Uuden auton kuljettaja saattaa tuudittautua väärään turvallisuudentunteeseen, koska autonvalmistajat markkinoivat uutuusmallejaan entistä turvallisempina. Tämä voi johtaa siihen, että uuden auton ostaneen henkilön ajotapa muuttuu huolimattomammaksi ja hyökkäävämmäksi.

Tutkijoiden mukaan esimerkiksi kuljettajat, joiden autoissa on lukkiutumattomat ABS-jarrut, ajavat muita nopeammin ja lähempänä edellä ajavaa.
-Uusilla autoilla voi myös ajaa nopeammin. Ja ajomukavuus on sitä luokkaa, ettei nopeutta enää havaitse, sanoo tutkimustyöhön osallistunut Lasse Fridström.

Liikaa suorituskykyä

Norjan ohella myös Ruotsissa on havaittu yhteys uusien autojen ja onnettomuuksien välillä.
-Kuljettajan todennäköisyys kuolla liikenteessä on suurin silloin kun ajoneuvokantaa uusitaan, sanoo tutkimusjohtaja Göran Nilsson valtion tie- ja liikennetutkimuslaitoksesta.

Myös Nilsson pitää ajotyylin muuttumista uuden auton myötä todennäköisenä selityksenä kolareiden lisääntymiselle. Lisäksi uudet autot ovat monesti niin monimutkaisia, että ajokkiin tottuminen vie omistajalta aikansa.

Nilssonin mukaan valmistajat ovat keskittyneet autojen suorituskykyyn enemmän kuin turvallisuuden lisäämiseen. Hän kuitenkin muistuttaa, että ympäristösyistä autokannan uusiminen vähemmän saastuttaviin malleihin on perusteltua.
-Valitettavasti ympäristösyyt ja turvallisuusperusteet eivät näytä kulkevan käsi kädessä, Nilsson sanoo.
(STT-TT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme