Mainos
Mainos

Uusi kokous natsikullan kohtalosta USA:ssa

Yhdysvallat järjestää ensi vuonna kokouksen II maailmansodan natsien kultavarojen löytämiseksi. Yhdysvallat myös peräänkuulutti eilen asiassa nopeampaa tutkimusta, kun Lontoossa kokoontuneet 41 maan edustajat päättivät natsikultaa käsitelleen kolmipäiväisen kokouksen.

Valtaosa natsien kulta-aarteesta anastettiin keskitysleirien uhreiksi joutuneilta juutalaisilta. Lontoon kokous osoitti tarkkailijoiden mukaan, että hyvin harva maa saa puhtaat paperit natsien kullan monimutkaisessa tarinassa. Esiin tulleet tiedot paljastivat, miten natsikullan käsittelyyn eri maissa on liittynyt usein kyynisyyttä ja petollisuutta. Kritiikkiä saivat kokouksessa etenkin puolueettomina sodassa pysytelleet Sveitsi, Turkki, Espanja ja Portugali. Kokous myös totesi Bulgarian ehdottaneen Saksalle "juutalaisongelman" ratkaisua jo 1941, ennen natsien varsinaisten juutalaisvainojen alkamista.

Ehkä yllättävästi Saksa sai kiitosta Los Angelesissa toimivalta juutalaisten Simon Wiesenthal -keskukselta. Järjestön mukaan Saksa on ollut ainoa maa, joka yrittää nyt tosissaan jäljittää natsien varoja.
-Mielestäni se, mitä he ovat tehneet, on erittäin tarkeää, rabbi Marvin Hier kiitti.
(STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme