Mainos
Mainos

Uusi raketti avaruuteen - romut venäläiskylän niskaan

Venäjä lähetti tänään vaihtomiehistön kansainväliselle avaruusasemalle.

Raketti laukaistiin Baikonurin avaruuskeskuksesta. Samalla raketin lentoreitin varrella oleva Altain alue sai taas niskaansa rakettipolttoainetta ja avaruusromua.

Venäläinen Sojuz-raketti laukaistiin tänä aamuna Baikonurin avaruuskeskuksesta Kazakstanista. Raketti vie kansainväliselle avaruusasemalle vaihtomiehistön. Nykyinen miehistö on ollut asemalla jo puoli vuotta.

Kazakstanin naapurin, Altain alueen asukkaat saavat niskaansa aluksesta laukaisun jälkeen tiputetut polttoainetankit.

Avaruusrakettien lentoreitti menee Siperian yli ja samalle alueelle on tiputettu rakettipolttoainetta jo vuosikymmeniä.

Alueen viranomaisten mukaan maaperä on pahoin saastunut ja asukkailla esiintyy mm. syöpää moninkertainen määrä lähialueisiin verrattuna. Myös epämuodostuneita lapsia syntyy paljon.

- Asukkailla tehdyt testit osoittavat, että heillä on kolme kertaa enemmän terveydellisiä ongelmia kuin muilla. Mutta viranomaiset eivät ole koskaan näyttäneet meille verikokeiden tai maaperänäytteiden tuloksia, lääkäri Olga Vorova Altain alueelta kertoo.

Venäjä ei ongelmaa myönnä. Se vaan kehottaa asukkaita pysymään sisällä kolme päivää jokaisen raketinlaukaisun jälkeen.

Kansainvälisen avaruusaseman ylläpito on toistaiseksi täysin Venäjän harteilla. Nasa jäädytti sukkulalennot vuosi sitten sattuneen onnettomuuden jälkeen.

(MTV3)

(Yhdeksän uutiset 19.04.2004).

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme