Mainos
Mainos

Uusi sosialistihallitus Bulgariaan

Bulgarian sosialistinen puolue päätti eilen muodostaa maahan uuden hallituksen opposition kiivaasta vastustuksesta huolimatta. Uutistoimisto BTA kertoi puolueen johdon hyväksyneen tätä koskevan päätöksen ylivoimaisella ääntenenemmistöllä.

Puolueen johto hyväksyi alustavan ministerilistan, ja se esitetään presidentti Petar Stojanoville tänään. Parlamentti äänestänee hallituksesta huomenna.

Listalla on useita viime joulukuussa eronneen hallituksen jäseniä. Ulkoministeriksi on mm. palaamassa amerikkalaissyntyinen Georgi Pirinski, joka erosi ulkoministerin tehtävistä marraskuussa.

Samaan aikaan Bulgarian oppositio jatkoi mielenosoituksiaan kaduilla. Lakot ja katumarssit lamauttivat pääkaupungin Sofian, ja maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Plovdidissa väkijoukko tukki valtatiet ja rautatieristeykset katkaisten käytännössä yhteydet maan pohjois- ja eteläosan välillä.

Mielenosoittajat vaativat lakoilla ja muilla tempauksilla uusia vaaleja. Bulgaria on ollut käytännössä ilman toimivaa hallitusta joulukuun 21. päivästä lähtien.
(STT-DPA-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme