Mainos

Uusnatsien kanssa kamppailevassa Göteborgissa iso EU-kokous, mielenosoituksia luvassa – poliisi: Pysykää poissa parvekkeilta

Göteborgissa varaudutaan EU-vastaisiin mielenosoituksiin huippukokouksen ympärillä. Kaupungissa järjestetään tänään epävirallinen sosiaaliasioiden huippukokous, johon odotetaan EU-maiden poliittista ja työmarkkinajohtoa. Poliisi partioi näkyvästi kaupungin kaduilla.

Kaupungin liikenne on tukkeutumassa, minkä takia myös osa kouluista ja ravintoloista sulkee ovensa. Kokouspaikan lähistöllä asuvia ihmisiä poliisi on kehottanut pysymään poissa parvekkeilta huippukokouksen aikana, kertoi ruotsalainen uutistoimisto TT aiemmin viikolla.

Moni kaupungissa muistaa vielä Göteborgin mellakat 16 vuotta sitten. Vuonna 2001 järjestetty EU-kokous keräsi ympärilleen kymmeniä tuhansia mielenosoittajia ja kymmenet loukkaantuivat. Mielenosoittajat sai tuolloin liikkeelle myös se, että kokoukseen osallistui Yhdysvaltain presidentti George W. Bush.

Kaupunki on ollut viime aikoina varpaillaan myös äärioikeiston takia. Viime viikonloppuna poliisi keskeytti Ruotsin vastarintaliikkeen mielenosoituksen, johon osallistui poliisin mukaan 65 ihmistä.

Merkel jää pois, Macron jatkanee visiointia

Ruotsin länsirannikolla sijaitsevassa Göteborgissa on koolla paitsi EU-johtajia myös ihmisiä työmarkkinakentältä.

EU-päättäjät yrittävät pohtia, miten eurooppalaisille saataisiin varmistettua perustavat sosiaaliset oikeudet. Kokouksessa allekirjoitetaan juhlallisin menoin sosiaalisista oikeuksista poliittinen julistus.

EU-johtajat vetäytyvät lopuksi omaan tapaamiseensa. Teemaksi on varattu "koulutus ja kulttuuri", mutta pöydälle voi nousta muitakin asioita. Keskustelua on tarkoitus käydä vapaasti, kuten huippukokouksia johtava Donald Tusk viime kuussa ehdotti.

Kulisseissa puhetta riittää ainakin lääkeviraston sijoituspäätöksestä, jota odotetaan maanantaina. Myös Ruotsi havittelee virastoa.

Keskustelu on jäämässä ontoksi, sillä Saksan liittokansleri Angela Merkel ei osallistu tapaamiseen hallitusneuvotteluiden takia.

Päivän tähdeksi nouseekin ehkä jälleen Ranskan presidentti Emmanuel Macron, joka vierailee päivän päätteeksi Volvon konttorilla Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin kanssa. 



Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot