Mainos
Mainos

Uutinen ”yhdeksännestä planeetasta” järisytti tiedemaailmaa: Nasa varovaisella kannalla

Reilu viikko sitten tutkijat ilmoittivat kovan luokan uutisen: Tutkijoiden teorioiden perusteella aurinkokunnassamme saattaa kiertää hyvin etäisellä radalla noin kymmenen kertaa maapalloa suurempi planeetta, jota ei vain ole vielä kyetty havaitsemaan.

Space.com-sivusto kertoo, että Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on ottanut asiaan varovaisen asenteen. Nasan planeettatutkimuksen johtaja Jim Green laittaa jäitä hattuun toteamalla, että vielä on liian aikaista sanoa, että aurinkokunnastamme todellakin löytyisi kyseinen planeetta.

-Ajatus uudesta planeetasta on hyvin jännittävä minulle planeettatutkijana ja varmasti kaikille meille. Kyseessä ei kuitenkaan ole havainto planeetasta, Green huomauttaa.

Tutkijat ovat antaneet teoreettiselle planeetalle nimen ”Planet Nine”. Teoria perustuu siihen, että Kuiperin vyöhykkeeltä tunnettujen kappaleiden liikkeet olisivat selitettävissä massiivisen planeetan olemassaololla.

Green toteaa, että vaikka mitään uutta planeettaa ole vielä löydetty, niin nyt alkanut prosessi saattaa kuitenkin johtaa jännittävään tulokseen.

Jos planeetta on todellakin olemassa, niin se saatettaisiin löytää jopa muutamassa kuukaudessa tehokkaalla teleskoopilla haravoimalla aluetta, jossa planeetan ennustetaan liikkuvan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme