Mainos

Uutisanalyysi: Trumpin neuvonantajien valtataistelu on armotonta pudotuspeliä

Yhdysvaltain presidentin ympärillä on aina tauoton ja kiivas valtataistelu siitä, kuka pääsee kuiskuttelemaan näkemyksiään tämän korvaan, kirjoittaa MTV:n ulkomaantoimittaja Janne Hopsu.

Donald Trumpin turvallisuuspoliittisen neuvonantajan Michael Flynnin nöyryyttävä ero vain vajaa kuukausi tehtävässä toimittuaan on oire vapaaottelumaisesta valtakamppailusta maailmanvallan ytimessä. 

Flynnin kohtaloksi koituivat mitä ilmeisimmin liian arkaluontoiseksi osoittautuneet puhelinkeskustelut Venäjän Yhdysvaltain-suurlähettilään kanssa. 

Flynn oli kiistelty henkilö jo Barack Obaman kaudella. Kolmen tähden kenraali käytännössä sai potkut asevoimien tiedustelupalvelun DIA:n johdosta 2014. Kyse oli Flynnin sekä vaikeasta luonteesta että erimielisyyksistä ääri-islamilaisen terrorismin uhan suhteen.

Ideologisoitunut neuvonantajajoukko 

Flynn kuului eroonsa asti Trumpin kansalliseen turvallisuusneuvostoon NSC:hen. Normaalisti ei-poliittinen asiantuntijaelin NSC on nyt erittäin poliittinen. 

Neuvostossa vaikuttaa myös muun muassa Stephen Bannon, valkoihoisen kovan linjan oikeiston edustaja.

Kriitikoiden mukaan presidentin päästrategi Bannon vetelee naruja Trumpin taustalla. Hän on eräänlainen politiikan pimeyden ruhtinas, joka on kertonut olevansa leniniläishenkinen vallitsevan eliitin ja valtiollisen järjestelmän romahduttaja.

Flynn törmäsi ideologi Bannoniin 

Venäjä-yhteyksien lisäksi Flynnin heivasi NSC:stä ulos väitetty valtataistelu Bannonia vastaan. 

Bannonin leiriin lukeutuu Trumpin pääneuvonantajiin lukeutuva Stephen Miller. Hän on Bannonin, entisen Wall Streetin pankkiirin ja Breitbart-uutissivuston johtajan, hengenheimolainen. 

31-vuotias Miller oli yksi niistä, jotka saivat Trumpin allekirjoittamaan kiistellyn asetuksen maahantulorajoituksista.  

Trumpin sanotaan luottavan eniten maailmassa tyttäreensä Ivankaan. Tämän aviomies Jared Kushner on yksi keskeinen toimija, jolla on neuvonantajana ja vävypoikana pääsy Trumpin työhuoneeseen.

Bannon ja Kushner ovat perustaneet Valkoisen taloon Strategisten aloitteiden ryhmän SIG:n, eräänlaisen NSC:n rinnakkaisorganisaation. Kushner on myös Trumpin Lähi-idän pääneuvonantaja, ilman merkittävää kokemusta alueesta tai ulkopolitiikasta yleensä. 

Kuka lähtee seuraavaksi?

Bannon ja Kushner eivät näy mediassa yhtä paljon kuin Trumpin lähipiirissä harvinainen naisedustaja, neuvonantaja Kellyanne Conway.

Vain tunteja ennen Flynnin eroa Conway vielä vakuutti tv:ssä, että ex-kenraalilla on Trumpin täysi luottamus. (NSC:n virkamiehet kuulivat Flynnin lähdöstä tiedotusvälineistä).

Onko Conway jo Trumpin lähipiirin ulkoradoilla?

Vauhtia lähtöön saa tarvittaessa siitä, että joitakin päiviä sitten Conway kehotti julkisesti ihmisiä ostamaan Ivanka Trumpin nimellä brändättyjä tuotteita. Se uhmasi Valkoisen talon eettisiä sääntöjä. 

Trumpin julkinen jokapäiväinen ääni, Valkoisen talon tiedottaja, Sean Spicer on kovilla hänkin.

Spicer on välillä puhunut median edessä täyttä puppua – juuri Conwayn mukaan kyse oli "vaihtoehtoisista tosiasioista". Spicer tuskin piti ilmaisusta. Trumpin kerrotaan jopa haluavan Spicerin lähtöä. 

Flynnin korvaajan oltava kivikova

Kuka sitten onkaan Trumpin uusi pysyvä turvallisuusneuvonantaja, hän tarvitsee jäätäviä hermoja ja valmiutta käymään suurimman taistelunsa työpaikkansa sisällä. 

NSC:n ja Valkoisen talon virkamiehille poliittinen juonittelu on kuluttavaa ja raivostuttavaa. Ei ole ihme, että mediaan riittää vuotoja Trumpin hallinnon kaaosmaiselta näyttävästä ja keskinäisen epäluottamuksen täyttämästä toiminnasta.

Trumpin uskollisia kannattajia Flynnin kohtalo ei hetkauta. Trump on yhä Trump, hän toimii eikä vain puhu.

Republikaanit huolissaan riidoista

Republikaanipuolueessa moni on huolissaan Trumpin Valkoisen talon kärjistyneen populistisesta kukkotappelusta. Presidentin suhteellisen alhaiset suosioluvut eivät herätä puolueessa riemua. 

Demokraattien joukossa jokainen Trumpin takaisku tuottaa suurta vahingoniloa. Tämä ei kuitenkaan riitä poliittiseksi toimintaohjelmaksi. 

Venäjällä on jo kuultu ääniä, että Flynnin eron taustalla on pyrkimys heikentää maiden välisiä suhteita.  

Muualla maailmalla Yhdysvaltain naapureita, liittolaisia ja Kiinaa myöten toivotaan, että varapresidentti Mike Pence, puolustusministeri James Mattis ja ulkoministeri Rex Tillerson  eivät todellakaan mitään liberaajeja –  kykenevät muistuttamaan Trumpia maltillisemman ja ennustettavamman politiikan hyödyistä. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot