Mainos
Mainos

Vaaleat suomalaistoimittajat sulautuivat Trumpin silmissä yhdeksi – "Suomessa on paljon vaaleita naisia"

Valkoisessa talossa pidetyssä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja presidentti Sauli Niinistön yhteisessä lehdistötilaisuudessa koettiin huvittava hetki, kun Trump erehtyi luulemaan kahta suomalaistoimittajaa yhdeksi ja samaksi henkilöksi.

Trumpin silmissä yhteen sulautuivat Ylen ulkomaantoimittaja Paula Vilén sekä STT:n Yhdysvaltojen-avustaja Maria Annala.

Niinistö oli antamassa kysymysvuoroa Annalalle, kun Trump tiedusteli, aikooko Niinistö tosiaan antaa kysymysvuoron jälleen "samalle henkilölle". Vilén oli esittänyt aiemmin kysymyksen tiedotustilaisuudessa.


Niinistö selitti Trumpille, ettei kyseessä ole sama toimittaja.

– Ei, hän ei ole sama nainen, Niinistö totesi.

– He istuvat vierekkäin, Niinistö sanoi.

Annala otti puheenvuoronsa vastaan toteamalla sen aluksi "Suomessa on paljon vaaleita naisia", ennen kuin siirtyi kysymykseensä, joka käsitteli maiden Venäjä-suhteita.

Lehdistötilaisuuden jälkeen Trumpin kömmähdys ja Annalan napakka vastaus nousivat puheenaiheeksi myös kansainvälisessä mediassa. Asiasta uutisoivat muun muassa The Telegraph, USA Today, CNN, Vox ja The Hill.

Kahden suomalaistoimittajan muuttuminen Trumpin silmissä yhdeksi puhutti myös sosiaalisessa mediassa. Osa keskustelijoista veisteli tapauksen osoittavan, ettei Trump "pysty erottamaan naisia toisistaan". Trump on saanut aiemmin kritiikkiä tavastaan puhua naisista sekä kohdella naistoimittajia. 


Juttuun lisätty toimittajien kuva 29.8. kello 10.48.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme