Mainos

Vaaleissa kitkerästi hävinnyt Theresa May kuningattaren pakeille, pyrkii muodostamaan uuden hallituksen

Britannian pääministeri Theresa May pyrkii muodostamaan uuden hallituksen. Brittimedian mukaan May vierailee kuningatar Elisabetin luona Buckinghamin palatsissa iltapäivällä puoli kolmelta Suomen aikaa.

Mayn johtamat konservatiivit eivät onnistuneet saamaan enemmistöä parlamentin alahuoneessa. Brittilehti Guardian kertoo, että May on päässyt sopuun hallituksen muodostamisesta Pohjois-Irlannin Demokraattisen unionistipuolueen DUP:n kanssa.

Guardianin mukaan DUP suostui hallituskumppaniksi, koska puolue haluaa estää työväenpuolueen Jeremy Corbynin mahdollisuudet nousta pääministeriksi.

– Haluamme hallituksen. Olemme tulleet hyvin toimeen Mayn kanssa. Vaihtoehto on sietämätön. Niin kauan kuin Corbyn johtaa työväenpuoluetta, aiomme varmistaa, että on konservatiivipääministeri, lähde DUP:sta sanoi lehdelle.

Eilisten parlamenttivaalien ääntenlasku on lähes valmis. BBC:n mukaan konservatiivit on saamassa 318 ja työväenpuolue 261 paikkaa. Tämä tarkoittaisi konservatiiveille 12 paikan menetystä ja työväenpuolueelle 29:ää uutta paikkaa.

Corbyn: Työväenpuolue on valmis palvelemaan tätä maata

Oppositiojohtaja Jeremy Corbyn sanoi aiemmin päivällä työväenpuolueen olevan valmis palvelemaan Britanniaa. BBC:n mukaan Corbyn sanoi toimittajille, että puolueen menestys vaaleissa ja äänestysprosentin nousu kertoivat siitä, että ihmiset halusivat äänestää toivon puolesta.

Corbyn myös toisti vaatimuksensa siitä, että pääministeri Mayn tulisi erota.

Työväenpuolueen John McDonnell sanoo, että puolue on valmis muodostamaan vähemmistöhallituksen, kertoi BBC.

– Uskon, että voimme saada vakaan hallituksen.

Brexit-neuvottelujen alusta ei tietoa

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk sanoo, että tiedossa ei ole, milloin brexit-neuvottelut voivat alkaa. Tusk varoittaa, että ilman neuvotteluita ei voi olla sopimusta. EU:n pääneuvottelija Michel Barnierin mukaan neuvottelut Britannian EU-erosta pitää aloittaa vasta, kun Britannia on valmis.

Talouskomissaari Pierre Moscovici puolestaan kommentoi vaalitulosta toteamalla, että May hävisi vetonsa. Moscovicin mukaan Mayn piti vahvistua, mutta tämä hävisi. Tästä syystä on epäselvää, mikä on hallinnon tila tänä aamuna, komissaari jatkoi.

Ranskan pääministeri Edouard Philippe pitää vaalitulosta yllättävänä, mutta hänen mukaansa se ei muuta Britannian päätöstä jättää Euroopan unioni. Hän huomauttaa, että konservatiivit on isoin puolue, vaikka he eivät saaneetkaan enemmistöä parlamentin alahuoneessa. Tulosta ei pidä lukea siten, että britit olisivat kyseenalaistaneet brexitin, Philippe sanoo. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot