Mainos
Mainos

Vaalisekoilua USA:ssa: Riitelyä ja koneiden hajoamista

Pennsylvanian Philadelphiassa useat äänestäjät valittivat sitä, että vaalityöntekijät vaativat heitä näyttämään kuvalliset henkilöllisyystodistuksensa ehtona äänen antamiselle, vaikka osavaltiossa oli tullut hiljattain voimaan laki, jonka mukaan tätä ei edellytetä vaaleissa.

Vaalityöntekijöitä oli kyllä kehotettu pyytämään henkilöllisyystodistus, mutta sen näyttämättä jättäminen ei saanut estää äänestämistä. Toisin kuitenkin kävi.

56-vuotias Albert Hill kertoi riidelleensä asiasta kymmenen minuuttia vaalivirkailijan kanssa. Hill kertoo, että jonossa ainakin kaksi naista lähti pois äänestyspaikalta riideltyään samaisesta asiasta vaalivirkailijan kanssa.

Myös Floridan äänestyspaikoilla oli useiden ihmisten mukaan ilmennyt samansuuntaisia ongelmia.

– Joiltakin kuvallisia henkilöllisyystodistuksia vaadittiin, toisilta ei, kertoo eräs floridalainen.

Lisäksi Floridassa joillakin äänestyspaikoilla äänestyskuponkeja skannaavat koneet olivat hajonneet kokonaan, mikä oli aiheuttanut paikalle jonoja.

Pennsylvaniassa päädyttiin lisäksi poistamaan yksi äänestyskone sen jälkeen, kun YouTubeen ladattiin video, jossa näkyy kuinka Barack Obamalle annettu ääni päätyy useasta yrityksestä huolimatta Mitt Romneylle. Republikaanit ovat kertoneet, että ongelmaa on esiintynyt myös päinvastoin.

Sandy sekoitti pakan

New Yorkissa ja New Jerseyssä viimeviikkoisen Sandy-myrskyn aiheuttamat tuhot tekivät äänestämisen tuskalliseksi. Kun äänestyspaikat aukesivat New Jerseyssa, oli peräti 600 000 ihmistä yhä ilman sähköjä.

New Jerseyn viranomaiset lupasivat viikonloppuna, että Sandy-myrskyn vuoksi evakkoon joutuneet ihmiset voisivat halutessaan äänestää sähköpostitse. Useat ihmiset kuitenkin kertoivat, ettei vaalilautakunta ollut lähettänyt heille äänestyksen mahdollistavaa sähköistä vaalilipuketta.

Aktiivisesta ennakkoäänestyksestä huolimatta varsinaisena vaalipäivänä äänestysjonot venyivät useiden tuntien mittaisiksi muun muassa Virginiassa, Floridassa, Ohiossa ja Michiganissa.

– Uskomatonta, että äänestäminen meidän maassamme vaatii tällaisia ponnistuksia. Äänen antamisen pitäisi kestää 15 minuuttia, valitteli eräs jonossa tunteja odottanut.

Lähteet: Washington Post, New York Times

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme