Mainos
Mainos

Vaarallinen keuhkokuume leviää maailmalla

Vaarallinen sars-keuhkokuume leviää vauhdilla maailmalla. Honkongin terveysviranomaiset kertoivat tänään, että keuhkokuumeeseen on kuollut Hongkongissa jo 11 ihmistä ja yli 300 on saanut tartunnan. Alueen terveysviranomaisten mukaan sairastuneiden lukumäärä nousee koko ajan.

Kiinan pääkaupungissa Pekingissä terveysviranomaiset kertoivat, että sairaaloissa on hoidettu kahdeksaa sars-keuhkokuumeeseen sairastunutta potilasta joista kolme on kuollut. Sairastuneet olivat kuitenkin tulleet muualta, eikä tauti ole levinnyt pekingiläisiin.

Eilen keuhkokuumeeseen sairastui Kanadan Ontariossa kahdeksan ihmistä, kertoivat viranomaiset.

Ontariossa on nyt tavattu kaikkiaan 18 keuhkokuumetapausta, jotka on aiheuttanut mitä ilmeisimmin sars-virus. Lisäksi Torontossa on yksi koulu suljettu useiden oppilaiden sairastuttua outoon kuumetautiin.

Myös sairastuneiden ihmisten tekemisissä olleet hoitajat ovat tarkan seurannan alla.

Vietnamista palanneen ja sairaalaseurannassa olleen suomalaisnaisen sairaus on määritelty tavanomaiseksi infektiosairaudeksi. Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa päädyttiin tähän arvioon, koska potilas ei ollut matkustellut vaarallisen Sars-taudin suuren riskin alueella eikä hänelle kehittynyt keuhkokuumetta.

Sairaalaseurannassa ollut potilas on toipunut sairaudestaan hyvin ja päässyt jo kotiin.

Sars-keuhkokuumeen on arvioitu surmanneen eri puolilla maailmaa jo ainakin 50 ihmistä.

(MTV3-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme