Mainos

Väärästä bussista pääsi pois vasta 1000 km:n päässä

Australiassa kuuden työmatkalaisen eksymisen väärään bussiin vei heidät lähes tuhannen kilometrin päähän kotoa.

Painajaismainen tapahtumaketju alkoi, kun junan rikkoontuminen pakotti matkustajat vaihtamaan raiteilta tien päälle. Junaa korvaamaan lähetettiin busseja, joista yhteen työmatkalaiset hyppäsivät.

Kun kuski ajoi kotipysäkkien ohi, matkustajat tajusivat olevansa väärässä bussissa. Kuski kuitenkin kieltäytyi päästämästä heitä ulos, sillä Sydneystä lähteneen bussin seuraava pysäkki oli vasta yli 900 kilometrin päässä.

-Sori kaveri, liian myöhäistä. Tulet koko matkan Brisbaneen, väärän bussiin eksynyt matkustaja kertoi kuljettajan todenneen.

Yhtiön sopimuksen mukaan bussi ei saa ottaa tai jättää matkustajia Sydneyn ja Brisbanen välillä. Paikallinen liikenneministeri ylisti kuljettajaa tapahtuneen jälkeen, sillä tämä oli noudattanut annettua ohjeistusta.

Tyrmistyneille työmatkalaisille annettiin ilmainen paluulippu kotiin seuraavana päivänä.

(MTV3-STT-DPA)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot