Mainos
Mainos

Vaimo ei ollutkaan neitsyt - avioliitto mitätöitiin Ranskassa

Ranskassa on syntynyt kiivas julkinen keskustelu avioliittolaista. Keskustelun laukaisi liikkeelle tuomioistuimen päätös julistaa mitättömäksi kahden muslimin avioliitto, koska vaimo ei aviomiehen mukaan ollut neitsyt, vaikka oli niin vakuuttanut.

Lukuisat poliitikot, feministit ja ihmisoikeusaktivistit ovat tuominneet pohjoisranskalaisen Lillen kaupungin tuomioistuimen mitätöintipäätöksen. Heidän mukaansa päätös rikkoo miesten ja naisten tasa-arvoisuutta lain edessä ja loukkaa naisen yksityisyyden suojaa.

Aviomiehen asianajaja taas katsoo, että siviiliavioliitossa on kyse kahden osapuolen solmimasta sopimuksesta. Tuomioistuin perusteli mitätöintiä sillä, että vaimo oli valehdellut Ranskan lain tarkoittamasta "oleellisesta asiasta".

Lillen kaupungin moskeijan esimies Amar Lafsar tähdensi, ettei uskonnolla ole mitään tekemistä tuomion kanssa. Hänen mukaansa islam kehottaa siveyteen ennen avioliittoa, mutta muslimit voivat noudattaa kehotusta tai olla välittämättä siitä.

Muslimeja on Ranskassa kahdeksan prosenttia väestöstä. Julkisuudessa monet ovat olleet huolissaan islamilaisen perinteen mukaisten näkemysten siirtymisestä Ranskan oikeuskäytäntöön.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme