Mainos
Mainos

Vakava kaivosonnettomuus Ukrainassa

Ainakin 30 kaivosmiestä kuoli kaasuräjähdyksessä Ukrainan itäosassa eilen. Pelastusviranomaisten mukaan noin 30 kaivosmiestä on lisäksi kateissa Skotshienskin kaivoksessa tapahtuneen räjähdyksen jäljiltä. Toiveet heidän löytämiseksi elossa alkoivat illansuussa hiipua.

Kymmenet työläiset olivat lisäksi loukkaantuneet, osa heistä vakavasti. Monet kärsivät palovammoista ja kaasumyrkytyksestä.

Onnettomuuden tapahtuessa maan alla työskenteli noin 600 miestä, heistä yli 200 räjähdyksen vaikutusalueella. Räjähdys tapahtui hiljattain käyttöön otetussa kaivostunnelissa reilun kilometrin syvyydessä.

Venäläinen NTV-televisio kertoi aiemmin, että räjähdys tuntui myös hiilikentän päälle rakennetussa Donetskin kaupungissa. Tuhannet kaivosmiesten omaiset tungeksivat kaivosalueelle etsimään sukulaisiaan.

Donetskin alue Ukrainassa on entisen Neuvostoliiton laajin hiilikaivosalue. Sen 225 kaivosta työllistävät tätä nykyä noin 630 000 ihmistä.

Työolosuhteet kaivoksissa ovat kuitenkin sekä huonot että vaaralliset, eivätkä kaivosmiehet saa yleensä palkkaansakaan ajallaan.
(STT-Reuters-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme