Mainos
Mainos

Väkivalta jatkui Lähi-idässä

Räjähdykset ovat tuhonneet Israelin rannikkokaupunkia.

Israel-PLO

Räjähdykset aiheuttivat tuhoa Israelin rannikkokaupungissa Netanyassa tänään. Israelin armeijan radion mukaan useita ihmisiä loukkaantui, kun autopommin aiheuttamaksi epäilty räjähdysten sarja ravisteli Tel Avivista 30 kilometriä pohjoiseen sijaitsevan kaupungin keskustaa.

Verenvuodatukselta ei säästytty palestiinalaisalueillakaan. Neljä palestiinalaista, mm. kymmenvuotias poika, sai sunnuntai-iltana ja varhain maanantaina surmansa ammuskelussa ja kostoiskuissa Länsirannalla ja Gazassa. Palestiinalaispoika joutui ristituleen Hebronissa, ja 22-vuotias palestiinalaismies sai osuman päähän juutalaisten siirtolaisten tulittaessa väkijoukkoa Länsirannalla.

Tulkaremin kaupungissa Länsirannan pohjoisosassa ammuttiin kaksi palestiinalaispoliisia. Palestiinalaiset marssivat tänään kaikkialla Jordanvirran länsirannalla ja Gazassa suurimman sissijärjestön Fatahin 36-vuotispäivän johdosta. Vuosipäivämarssit ovat usein aiemmin johtaneet verenvuodatukseen.

Juutalaiset siirtokuntien asukkaat saarsivat puolestaan useita Länsirannan kaupunkeja vastalauseeksi väijytyksille juutalaisille varatuilla teillä.
(STT-AP-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme