Mainos
Mainos

Väkivalta leimahti nyt Manchesterissa

Mellakointi on jatkunut jo neljättä päivää Britanniassa, nyt muutamassa kaupungissa Lontoon ulkopuolella. Poliisin mukaan Manchesterissa on ollut pahimmat väkivaltaisuudet 30 vuoteen.

Poliisi kuvailee kaupungin tapahtumia "järjettömäksi väkivallaksi ja rikollisuudeksi", jota ovat lietsoneet ihmiset, joilla "ei ole mitään, jota vastaan he protestoivat".

Mellakoivat nuoret ovat sytyttäneet tuleen ainakin yhden myymälän, rikkoneet liikkeiden julkisivuja ja kahakoineet poliisin kanssa Manchesterin keskustassa. Poliisin mukaan keskustaan kerääntyi noin 200 nuorta, joista pidätettiin kymmenkunta.

Levottomuudet ovat levinneet illalla muun muassa Birminghamin lähellä sijaitseviin Wolverhamptoniin ja West Bromwichiin. Monin paikoin kaupat ja ravintolat ovat sulkeneet ovensa hyökkäysten pelossa.

Lontoossa lisättiin järjestysvoimaa kaduille 10 000 mellakkapoliisilla viimeöisten vakavien mellakoiden jälkeen, eikä kaupungista ole toistaiseksi kerrottu uusista vakavista väkivaltaisuuksista.

(MTV3-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme