Mainos
Mainos

Väkivaltarikosten määrä kasvaa Yhdysvalloissa

Väkivaltarikosten määrä kääntyi Yhdysvalloissa nousuun kaksi vuotta sitten. Viime vuonna joku joutui niiden uhriksi joka 22. sekunti.

Väkivaltaisten rikosten määrä on jälleen kasvanut Yhdysvalloissa, paljastaa Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n raportti.

Vuonna 2006 maassa tehtiin yli 1,4 miljoonaa murhaa, raiskausta, ryöstöä tai pahoinpitelyä. Kasvua edellisvuoteen oli lähes kaksi prosenttia. Se tarkoittaa, että joku joutui väkivaltarikoksen uhriksi Yhdysvalloissa joka 22. sekunti. Rikoksista vain alle puolet saatiin ratkaistua.

Murhien määrä kasvoi yli 17 000:een, ja niistä arviolta 90 prosenttia tapahtui suurkaupunkialueella. Suurkaupunkien asukkaat joutuvat Yhdysvalloissa muutenkin kaksi ja puoli kertaa suuremmalla todennäköisyydellä väkivaltaisten rikoksien uhreiksi kuin maaseudulla asuvat.

Väkivaltarikosten määrä lähti Yhdysvalloissa uudestaan nousuun kaksi vuotta sitten. Samaan aikaan omaisuusrikosten määrä on kuitenkin laskenut hieman.

Eniten pidätyksiä poliisit tekevät huumausainerikoksissa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme