Mainos
Mainos

Vakoiluskandaali Ruotsin riesana

Ruotsissa paljastunut vakoiluskandaali saattaa häiritä Ruotsin ja Venäjän suhteita. Tilanne on kiusallinen, sillä Venäjän presidentin Vladimir Putinin on määrä osallistua Ruotsin isännöimään EU:n huippukokoukseen Tukholmassa.

ABB

Ruotsissa paljastuneesta vakoiluskandaalista tiedetään toistaiseksi vain se, että suojelupoliisi on pidättänyt henkilön, joka on työskennellyt monikansallisen ABB-yhtiön yksikössä Ludvigassa, Keski-Ruotsissa. Yhtiö on vahvistanut tiedon. ABB:n hallussa on herkkää tietoa muun muassa monien maiden voimaverkoista. Yhtiön toimiala on laaja ja ulottuu ydinvoimasta tietotekniikkaan. Pidätettyä henkilöä epäillään törkeästä vakoilusta ja hänen epäillään työskennelleen Venäjän hyväksi.

Vakoiluskandaali oli ruotsalaislehtien päivän puheenaihe

Poliittinen kuohunta Venäjä-kytkennästä käy jo kuumana, vaikka virallisesti ei ole vahvistettu, että vakoilu olisi tapahtunut Venäjän lukuun. Svenska Dagbladetin haastattelussa esimerkiksi kristillis-demokraattien puheenjohtaja Alf Svensson pitää selviönä, että tapaus vaikuttaa Ruotsin ja Venäjän suhteisiin. Myös vasemmistopuolueen puheenjohtaja Gudrun Schyman toteaa suorasukaisesti vakoilun tapahtuneen Venäjän lukuun. Ruotsin kokoomuksen johtaja Bo Lundgren puolestaan toteaa, että jos vakoilun takana on Venäjä, tilaisuus asian käisttelyyn tulee presidentti Putinin osallistuessa EU:n huippukokoukseen Tukholmassa maaliskuun lopulla.

Jos vakoilutapaus aiheuttaa ongelmia Ruotsin ja Venäjän suhteisiin, on ajoitus erittäin erittäin hankala. Ruotsi on EU:n puhueenjohtajamaana pitänyt yhtenä tärkeimmistä tavoitteistaan parantaa Venäjän ja EU:n välistä yhteistyötä.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme