Mainos
Mainos

Valaanpyyntikokous alkoi mielenosoituksella

Japani sanoo pyytävänsä valaita tieteellistä tutkimusta varten. Valaanpyyntiä harjoittavien maiden kokous ajaa kaupallisen valaanpyynnin sallimista. Yli 30 valaanpyyntiä maata boikotoi kokousta.

Japanin isännöimä kansainvälisen valaanpyyntikomission IWC:n kolmipäiväinen kokous alkoi Tokiossa ympäristönsuojelijoiden mielenosoituksella.

Mielenosoittajien mukaan seteliselkärankaiset japanilaiset virkamiehet ovat ostaneet kehitysmaiden tuen kaupalliselle valaanpyynnille lupaamalla vastineeksi runsaasti kehitysapua. Japani on kiistänyt syytökset.

Sisällä istuntosalissa tunnelmat olivat huomattavasti sovinnollisemmat, sillä suurin osa valaanpyyntiä vastustavista maista ei kokoukseen osallistu. Paikalla oli edustajia 34 järjestön 72 jäsenmaasta.

- Tavoitteenamme on parantaa IWC:n ilmapiiriä, josta on tullut vastakkainasettelun riivaama, ja edistää vuoropuhelua. On häpeällistä, että monet valaanpyyntiä vastustavat maat haluavat valita vastakkainasettelun, sanoi Japanin valtuuskuntaa johtava Minoru Morimoto.

Sveitsi, joka yleensä pysyy kokouksissa puolueettomana, mutta vastustaa valaanpyyntikiellon kumoamista, kehotti niinikään pyynnin vastustajia kompromissiin:

- Äärimmäisen suojelun tavoite, jossa ainoatakaan valasta ei saa tappaa, ei mielestäni auta, sanoi maan edustaja Bruno Mannini.

Aktivistit luopuvat pyytäjien jahtaamisesta

Sea Shepherd -ympäristöjärjestö on ilmoittanut luopuvansa toistaiseksi japanilaisten valaanpyyntialusten uhkaamisesta Etelämerellä. Aktivistit uhkasivat aiemmin törmätä omalla aluksellaan japanilaislaivaan, mutta luopuivat aikeesta Uuden-Seelannin hallituksen pyynnöstä.

Uuden-Seelannin ympäristöministeri Chris Carter sanoi ottaneensa yhteyttä Sea Shepherdin alukseen, koska hän pelkäsi valaanpyytäjien ja aktivistien nokittelun johtavan ennen pitkää ihmishenkien menettämiseen. Hän vakuutti maansa jatkavat taistelua valaanpyyntiä vastaan, mutta tuomitsi Sea Shepherdin toimet.

Japanilainen valaanpyyntialus vaurioitui eilen yhteenotossa Sea Shepherdin aluksen kanssa. Järjestön mukaan se pyrki pelastamaan joukon valaita, joita ryhmä japanilaisaluksia oli jäljittämässä, kun japanilaisalus ajoi järjestön alusta päin. Japanilaisten mukaan heidän aluksensa törmäsi aktivistien alukseen, kun se yritti välttää toista.

Japani tuomitsi eilen eläinaktivistit "terroristeina" Eteläisellä jäämerellä tapahtuneen tuoreimman välikohtauksen jälkeen.

Japanin kalastusviraston edustaja Hideki Moronuki mukaan japanilaisalukset eivät olleet pyytämässä valaita vaan selvittämässä niiden määrää tutkimustarkoituksiin, hän jatkoi.

Japani ei välitä kaupallisen valaanpyynnin kiellosta, vaan sanoo pyytävänsä valaita tieteellistä tutkimusta varten.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme