Mainos
Mainos

Valko-Venäjä luopuu ydinaseista

Valko-Venäjästä tule ensi tiistaina ydinaseeton valtio. Silloin viimeiset maassa vielä olevat entisen Neuvostoliiton ydinaseet palautetaan Venäjälle, kertoi venäläinen uutistoimisto Interfax. Uutistoimiston mukaan tiistaiksi on tapauksen johdosta suunniteltu juhlatilaisuus, johon todennäköisesti osallistuvat Valko-Venäjän presidentti Aleksandr Lukashenko ja Venäjän puolustusministeri Igor Rodionov.

Lukashenkon edustaja sanoi kuitenkin, että kaikki ohjukset on jo itse asiassa poistettu maasta. Vielä viime viikolla presidentti itse sanoi, että Valko-Venäjän alueella on vielä "hiukan yli tusina" ydinasetta.

Lukashenkon avustaja Vladimir Zametalin kertoi uutistoimisto Reuterille, että kaikki ohjukset poistettiin äskettäin maasta. Venäjän strategisten ydinjoukkojen johto puolestaan kiisti tiedon ja sanoi, että ydinaseiden poistaminen jatkuu Venäjän ja Valko-Venäjän sopimuksen mukaisesti.

Maat sopivat alunperin, että ydinaseet palautetaan Venäjälle tuhottaviksi tämän vuoden loppuun mennessä. Myöhemmin Lukashenko uhkasi keskeyttää ohjusten poistamisen, jollei Nato anna takeita siitä, ettei se sijoita ydinaseita tuleviin uusiin jäsenmaihinsa.

Valko-Venäjä on viimeinen entisen Neuvostoliiton tasavalloista, jonka alueella on vielä ollut entisen Neuvostoliiton ydinaseita. Ukraina ja Kazakstan ovat jo palauttaneet omat ydinaseensa.
(STT-Reuter-DPA-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme