Mainos
Mainos

Valkoinen talo: Trump vaati Nato-maita yli kaksinkertaistamaan puolustusmenonsa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaati Nato-kokouksessa Nato-maita kasvattamaan puolustusmenojaan neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta, kertoo Valkoisen talon virkamies uutistoimisto Reutersille.

Video: Trump antoi Naton kuulla kunniansa

Alunperin Nato-maat ovat ilmoittaneet tähtäävänsä siihen, että puolustusbudjetti nostettaisiin kahteen prosenttiin maiden bkt:sta. Trumpin pyyntö siis kaksinkertaistaisi tavoitteen. Valkoisen Talon viranomaisen mukaan Trumpin vaatimuksessa kyseessä ei ollut virallinen pyyntö vaan enemmänkin kehotus.

Bruttokansantuotteella tarkoitetaan, kuinka paljon jokin maa tuottaa tavaroita ja palveluita.

Brysselin kokoussa Nato-maat sitoutuivat puolustusmenojen kasvattamiseen. Perusteena oli turvallisuustilanteen muuttuminen Venäjän, Iranin ja Pohjois-Korean takia. Trump on vedonnut jo pitkään Nato-maihin, jotta ne nostaisivat puolustusmenojaan.

Natoon kuulumattoman Suomen puolustusmenot olivat 1,6 prosenttia bkt:sta vuonna 2017.

Nato-maat toivottivat julistuksessaan myös Makedonian aloittamaan neuvottelut Nato-jäsenyydestä.

Yhdysvallat käytti 3,5 prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustukseen

Naton oman datan mukaan Yhdysvallat käytti puolustukseen 3,5 prosenttia bruttokansantuotteestaan viime vuonna.

Vain kolme muuta jäsentä pääsivät alkuperäisen kahden prosentin yli. Nämä maat ovat Yhdistyneet kuningaskunnat, Kreikka ja Viro.

Puola puolestaan tipahti 1,99 prosenttiin.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme