Mainos

Valkoisen talon mukaan Trumpia herjanneelle toimittajalle voisi antaa kenkää

 Yhdysvalloissa Valkoinen talo tuomitsee televisiojuontajan kommentit, joissa juontaja kutsui presidentti Donald Trumpia muun muassa valkoisen ylivallan kannattajaksi.

Valkoisen talon tiedottajan Sarah Huckabee Sandersin mukaan kommentit olivat järkyttäviä ja ne riittäisivät hänen mukaansa potkujen syyksi.

Urheilukanava ESPN:n juontaja Jemele Hill kutsui Twitter-viestien sarjassa Trumpia muun muassa tietämättömimmäksi ja loukkaavimmaksi presidentiksi hänen elinaikanaan. Lisäksi Hill kutsui Trumpia valkoisen ylivallan kannattajaksi, joka ympäröi itsensä muilla valkoisen ylivallan kannattajilla.

ESPN on ilmoittanut, etteivät Hillin kommentit edusta ESPN:n arvoja. ESPN kertoo tiedotteessa keskustelleensa Hillin kanssa, ja ESPN:n mukaan Hill ymmärtää toimineensa sopimattomasti.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot