Mainos
Mainos

Valkoisen talon sivut päivittyivät Trumpin kauteen – seksuaalivähemmistöjen asiat katosivat

Yhdysvalloissa Valkoinen talo on päivittänyt asialistansa vastaamaan uuden presidentin Donald Trumpin tavoitteita.

Trumpin aikakauteen päivitetty asialista sisältää muun muassa energia-, ulko- ja puolustuspolitiikkaa.

Esimerkiksi Forbes-lehti kertoo, ettei sivusto ole enää päivityksen jälkeen tarjonnut osumia esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyville hakusanoille. Entisen presidentin Barack Obaman kaudella asialistalla oli myös muun muassa erikseen osastot maahanmuutolle, terveydenhuollolle ja köyhyydelle.

Obaman poliittinen ohjelma katosi sivustolta virkaanastujaisten aikana.

Trump otti haltuunsa myös presidentin käyttämän Potus-tilin the President of the United States, joka vielä ennen virkaanastujaisia oli edellisen presidentin Barack Obaman hallinnassa.

Potus-tilin omistajan vaihdoksesta kertoo muun muassa profiilikuva, jossa Obaman sijaan on nyt kuva Trumpista. Lisäksi profiilin kuvaukseen on lisätty teksti Yhdysvaltain 45. presidentti ja lause, jossa hän kertoo työskentelevänsä yhdysvaltalaisten puolesta, jotta Amerikasta tulee jälleen suuri. Tilillä on jo nyt monipuolista kuvamateriaalia virkaanastujaispäivän eri tilaisuuksista.

Trumpilla on yhä käytössään hänen henkilökohtainen tilinsä, jota hän on tähän asti käyttänyt hyvin aktiivisesti. Myös sillä tilillä hän on esittänyt kiitoksensa ja tviitannut myös vaalilauseensa Teemme jälleen Amerikasta suuren.

Tileillä on myös videokuvaa perjantain myöhäisillan tanssiaisista. Hymyilevä Trump on sonnustautunut smokkiin ja hänen vaimonsa Melania kermanvalkoiseen iltapukuun. Tanssiin yhtyy myös varapresidenttipari.

Obaman tilit vaihtuivat yksintein

Edellisen presidentin Twitter-tileissä on niin ikään tapahtunut muutoksia. Potus44-tili on merkitty Obaman arkistotiliksi, eli sieltä löytyvät Obaman presidenttikauden tviitit. Obama oli Yhdysvaltain 44. presidentti. 

Barack Obama tviittaa myös omalla nimellään ja tituleeraa itseään isäksi, aviomieheksi, presidentiksi ja kansalaiseksi.

Hänen ensimmäinen tviittinsä oli tuoreeltaan heti sen jälkeen, kun edellinen presidenttipari oli poistunut Washingtonista lomamatkalle. Tviitissään hän tervehti kaikkia ja kertoi palanneensa kyseiselle tilille.

Presidenttien puolisoiden tileillä on myös muutoksia.

Michelle Obaman Flotus-tili on muuttunut nimelle Flotus44 (First Lady of the United States) ja on arkistotili. Michelle Obaman henkilökohtainen tili on edelleen hänen omalla nimellään. Siinä hän tituleeraa itseään muun muassa johtavaksi halailijaksi, vaimoksi, äidiksi ja koirien rakastajaksi. Tilin profiilissa onkin suurikokoinen kuva perheen kahdesta koirasta.

Yhdysvaltain presidentin puolison Twitter-tili on nyt Melania Trumpin nimissä. Tältä tililtä ei vielä ole tviitattu kertaakaan. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme