Mainos
Mainos

Valkoisen talon tiedotuspäällikön huolettomat tviitit huvittavat – "Onko huonoin pala pekonia parempi kuin paras makkara?"

Valkoisen talon tiedotuspäälliköksi ja lehdistösihteeriksi nimetylle Sean Spicerille on naureskeltu internetissä viime päivinä. Syynä tälle ovat miehen trumpmaisen huolettomat päivitykset mikroblogipalvelu Twitterissä.

Vahvasti nousujohteista uraa poliittisen viestinnän saralla raivannut Spicer on pitäytynyt viime aikoina Twitterissä asialinjalla. Aiemmin mies otti palvelussa kuitenkin kärkkäästi kantaa milloin mihinkin niin kulttuurin kuin ruoankin saralla.

Miehen ikimuistoisimpia tviittejä on koostanut muun muassa verkkosivusto Buzzfeed.

Spicer on hämmentänyt esimerkiksi kommentoimalla ranskalaisen konemusiikkiduon Daft Punkin esiintymistä Grammy-gaalassa vuonna 2014. Spicer totesi tviitissään, että tilaisuus oli ”Daft Funkin” 10 sekuntia parrasvaloissa, ja että kaksikko munasi mahdollisuutensa.  

French house -musiikkityylin pioneerina pidettyä, robottiasuissa julkisuudessa esiintyvää yhtyettä pidetään yhtenä kaikkien aikojen suurimmista nimistä tanssimusiikin saralla. Yhtye perustettiin vuonna 1993. Eräs Twitter-käyttäjä huomautti Spiceria asiasta ja totesi, että yhtye on ollut sekä ehdolla että voittanut Grammy-gaaloissa lukuisia palkintoja vuodesta 1998 lähtien. 

Spicer jatkoi aiheen käsittelyä ja väitti olevansa yhtyeen pitkäaikainen fani.

– Mutta kypärät? Heidän pitäisi aikuistua, mies linjasi tviitissään.

"Minulla on ladygagamaisia voimia"

Mies on julkaissut musiikkiaiheisia tviittejä aiemminkin. Vuonna 2011 Spicer tviittasi kykenevänsä villitsemään ihmisiä kuten Lady Gaga.

– Tviittasin kebab-kioskista ja nyt siellä on hirvittävä jono... Minulla on ladygagamaisia voimia.  

Vuonna 2015 mies heittäytyi puolestaan lähes filosofiseksi pohtiessaan kumpi vie voiton, pekoni vai makkara.

– Kysymys: onko huonoin pala pekonia parempi kuin paras pätkä makkaraa? mies kysyi tviitissään.

Eniten tirskuntaa on kuitenkin aiheuttanut Spicerin yhden miehen sota yhdysvaltalaista jäätelöyhtiö Dippin’ Dotsia vastaan.

Dippin' Dots on rakeiden muodossa myytävää jäätelöä, jota nimitetään yhtiön mainoslauseessa "tulevaisuuden jäätelöksi". Spicer on ollut jäätelön erityislaatuisuudesta vahvasti eri mieltä.

Vuosina 2010-2015 mies tviittasi useaan kertaan vain todetakseen, että Dippin’ Dots ei todellakaan ole tulevaisuuden jäätelö. Vuonna 2015 mies perusteli väitettään toteamalla, että vaniljan makuinen versio jäätelöstä oli päässyt loppumaan baseball-stadionilta, kun mies oli katsomassa peliä.

Jäätelöyhtiö on ottanut kantaa Spicerin vihanpitoon miehen noustua näkyvään virkaan ja julkaissut avoimen kirjeen, jossa yhtiö toivoo, että ilkeät kommentit loppuisivat ja osapuolet voisivat jatkaa elämää ystävinä. Yhtiö on jopa luvannut tarjota jäätelöt kaikille Valkoisen talon työntekijöille ja siellä työskenteleville toimittajille.

Spicer vastasi kirjeeseen tiistaina. Hän ei kuitenkaan hyväksynyt rauhan elettä mukisematta, vaan kehotti, että yhtiö toteuttaisi ”jotain mahtavaa” myös sodassa palvelleille ja pelastustyöntekijöille.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme