Mainos
Mainos

Valta siirtyi oikealle Unkarissa

Poliittinen sukupolvi vaihtui ja valta siirtyi oikealle Unkarissa, jossa järjestettiin eilen maan kolmansien demokraattisten vaalien toinen kierros.

Nuoria demokraatteja ja porvareita edustava Fidesz-MPP syrjäytti maata neljä vuotta hallinneen sosialistipuolueen (MSZP) 38 prosentin ääniosuudella. Fidesz sai maan 386-paikkaiseen parlamenttiin 148 edustajaa, mikä on seitsemän kertaa enemmän kuin neljän vuoden takaisissa vaaleissa.

Sosialistit menettivät 75 paikkaa ja saivat kaikkiaan 134 paikkaa. Sosialisteja äänesti 34,7 prosenttia vaaliuurnilla käyneistä. Fideszin 35-vuotias puheenjohtaja, Oxfordissa koulutuksensa saanut Viktor Orban ilmoitti myöhään eilis-iltana, että puolue on valmis hallitusvastuuseen. Tosin se joutuu etsimään yhteistyökumppaneita, koska sen parlamenttipaikat eivät riitä enemmistöhallituksen muodostamiseen.

Vaalien suurin häviäjä oli vasemmistoliberaalinen vapaat demokraatit (SZDSZ), jonka paikkaluku supistui aiemmista 66:sta 24:een. SZDSZ:n ääniosuus oli runsaat 6 prosenttia. Puolueen kannatusta ovat syöneet hallitusvastuu sekä puolueen sisäinen kahtiajako. Puheenjohtaja Gabor Kuncze ilmoittikin heti tuloksen varmistuttua, että hän eroaa puolueen johdosta.

Vaaleissa voitti myös riippumaton pienviljelijöiden puolue (FKGP), joka sai 12 prosenttia äänistä ja 48 parlamenttipaikkaa. Fideszin kanssa vaaliliitossa ollut Unkarin demokraattinen foorumi (MFD) pääsi parlamenttiin 17 edustajan voimin, vaikka ensimmäisellä kierroksella kaksi viikkoa sitten puolue ei ylittänytkään 5 prosentin äänikynnystä.

Äärioikeistolainen Unkarin oikeuden ja elämän puolue (MIEP) sai 14 paikkaa, mutta ei voi kuitenkaan muodostaa parlamenttiryhmää, koska ryhmässä on oltava vähintään 15 edustajaa. Parlamenttiin pääsi myös yksi riippumaton edustaja. Äänestämässä kävi 57 prosenttia yli 8 miljoonasta äänioikeutetusta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme