Mainos
Mainos

Valtaapitävä puolue voitti Algeriassa

Algerian presidenttiä Liamine Zeroualia tukeva puolue on voittanut maassa eilen järjestetyt parlamenttivaalit, kertoivat viranomaiset tänään. Maan hallitus ylisti vaaleja voitoksi terrorismia vastaan. Toiseksi tullut maltillinen islamilainen puolue ilmoitti kuitenkin aikovansa valittaa vaalituloksesta.

Kaksi kuukautta sitten perustettu kansallinen demokraattinen liitto RND sai vaaleissa 155 paikkaa 380-paikkaiseen parlamenttiin, kertoi sisäministeri Mustapha Benmansour. Sekä Algerian pääministeri että useat muut ministerit ovat RND-puolueesta.

Toiseksi tullut islamilaispuolue MPS sai parlamenttiin 69 paikkaa. Vaaleja vilpillisiksi syyttänyt puolue on ilmoittanut valittavansa tuloksesta perustuslakineuvostoon.

Kahden parhaiten menestyneen puolueen tulosten ero ei voi vastata todellisuutta, muslimipuolueen johtaja Mahfoud Nahnah sanoi. Hänen mukaansa MPS aikoo kuitenkin edelleen pysyä rauhanomaisen politiikan tiellä.

Myös useat muut puolueet ovat syyttäneet vaaleja vilpillisiksi.

Loppu väkivallalle?

Presidentti Zeroual ja hänen hallituksensa ovat toivoneet parlamenttivaalien luovan pohjaa viisi vuotta jatkuneen väkivallan kierteen lopettamiselle Algeriassa. Hallitus syyttää väkivaltaisuuksista ääri-islamilaisia terroristeja.

Levottomuudet puhkesivat tammikuussa 1992, kun viranomaiset keskeyttivät parlamenttivaalit, jotka nykyään kielletty Islamilainen pelastusrintama FIS oli voittamassa.

Algeriassa on edelleen voimassa vuonna 1992 määrätty poikkeustila, joka takaa maan turvallisuusjoukoille laajat valtuudet. Ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet turvallisuusjoukkoja mm. kidutuksista.
(STT-Reuter-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme