Mainos
Mainos

Valtaosa puolalaisista tuomitsee osallistumisen Irakin kriisiin

Tuoreen kyselyn mukaan kolme neljäsosaa puolalaisista ei hyväksy Puolan joukkojen läsnäoloa Irakissa.

Yhä useampi puolalainen epäilee Puolan Irak-sotaretken järkevyyttä. Puolalla on Irakissa 2500 sotilasta, ja tuoreen kyselyn mukaan 75 prosenttia puolalaisista ei hyväksy heidän läsnäoloaan Irakissa. Yli 80 prosenttia pelkää myös, että muslimiterroristit ottavat Puolan kohteekseen sotaan osallistumisen takia.

Vielä vuosi sitten tilanne toinen. Puola otti hallintaansa viisi Irakin maakuntaa, ja maan puolustusministeri kutsui operaatiota "Puolan sotilaiden tärkeimmäksi tehtäväksi sitten toisen maailmansodan". Epäily alkoi, kun ensimmäinen puolalaissotilas kuoli marraskuussa. Sen jälkeen 13 muuta puolalaista on kuollut ja viimeksi tänään puolalainen sotilas sai surmansa ja kuusi haavoittui tienvarsipommin räjähtäessä lähellä Hillan kaupunkia Etelä-Irakissa.

Puola johtaa Irakissa 6500 sotilaan monikansallisia joukkoja. Hyökkäykset ovat lisääntyneet Puolan valvomalla alueella, jota on pidetty varsin rauhallisena. Aiemmin tässä kuussa puolalaisjoukot vetäytyivät osasta valvomaansa aluetta tilanteen turvattomuuden vuoksi. Amerikkalaisten valvontaan luovutettuihin alueisiin kuului myös levoton Najaf.

Puola toivoo voivansa vetää tuhat sotilasta kotiin alkuvuodesta.

(MTV3-DPA-AFP-Reuters-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme