Mainos

Valtava tulipalo riehui kahdessa tornitalossa Dubain lähellä

Valtava tulipalo on riehunut viime yönä kahdessa asuinkäytössä olevassa tornitalossa Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa. Tapaus on jo ainakin neljäs laatuaan kolmen viime vuoden aikana.

BBC:n mukaan tulipalot sattuivat Dubain pohjoispuolella sijaitsevassa Ajmanissa myöhään eilisiltana paikallista aikaa. 12 tornitalon kompleksissa on kaikkiaan 3 000 asuntoa.

Turma ei vaatinut kuolonuhreja, ja kaikki asukkaat saatiin evakuoiduksi paikalta. CNN:n mukaan viisi asukasta vietiin hoitoon hengitysongelmien ja pienten vammojen takia.

Palomiehet saivat palon sammumaan aamuun mennessä. Palon syttymissyytä ei tiedetä vielä. Parhaillaan viranomaiset odotettavat rakennusten jäähtymistä, jotta niitä päästään tutkimaan.

Herkästi palavat seinämateriaalit kiihdyttävät tulipaloja

Vastaava suurikokoinen tulipalo syttyi uudenvuodenaattona 63-kerroksisessa hotellissa Dubain keskustassa. Vuosi sitten helmikuussa tulipalo riehui 79-kerroksisessa asuintalossa Dubaissa. 34-kerroksinen asuintalo tuhoutui Dubaissa marraskuussa 2012 sattuneessa tulipalossa osittain.

Asiantuntijoiden mukaan jotkin tulipaloista ovat levinneet tavanomaista nopeammin, koska rakennusten ulkoseinissä on käytetty helposti syttyviä päällystemateriaaleja.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot