Mainos
Mainos

Vancouverin mellakoiden pusukuvasta nettihitti — suutelijat julki Facebookissa

Vancouverin kiekkomellakoiden keskellä suudelleen pariskunnan kuvasta on tullut hetkessä maailmankuulu. Netissä kuvasta on käyty kiivasta keskustelua ja useissa nettikeskusteluissa kuvaa on jo ehditty epäillä jo väärennökseksi.

Kuvan napannut freelance-toimittaja Richard Lam on kuitenkin vakuuttanut kuvan olevan aito. Hän ei aluksi edes tajunnut mitä tuli kuvanneeksi.

– Mellakkapoliisi teki rynnäkön, joten juoksimme. Katsoin taakseni ja näin kaksi ihmistä makaamassa maassa. Aluksi luulin, että tyttö on loukkaantunut, Lam kertoo Toronto Star lehden haastattelussa

– En tajunnut mitä olin kuvannut, ennen kuin vein kuvat käsiteltäväksi. Se oli vain yksi pikainen hetki mellakoiden keskellä.

Keskusteluissa on myös väläytelty, että kuvan tyttö ei välttämättä olisi vapaaehtoisesti suudellut kuvan poikaa, vaan olisi ollut sammumassa.

Nyt valokuvassa suuteleva pari on kuitenkin tunnistettu seurustelevaksi pariksi.

Aussimedioiden mukaan kuvassa kuhertelevat 29-vuotias australialainen Scott Jones ja hänen kanadalainen tyttöystävänsä Alex Thomas.

Pariskunnan paljasti Facebookissa Jonesin isä.

– Tässä on poikani. Siinäpä mallia lempimisestä sotimisen sijaan, Brett Jones kirjoitti kuvan yhteyteen Facebookissa.

Myös muu Jonesin perhe on sittemmin kommentoinut kuvaa australialaiselle nettisivusto NineMSN:lle. Scottin äiti ei ihmettele yhtään poikansa kykyä keskittyä suuteluun, vaikka ympärillä kuohuu.

– Tämä on hänelle jotenkin niin tyypillistä, meidän poikamme, Megan Jones totesi sivuston haastattelussa.

– Hän on aina elellyt vähän omissa maailmoissaan, eikä välttämättä huomaa yhtään mitä ympärillä tapahtuu.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme