Mainos
Mainos

Vanhemmat päättivät yhdessä tappaa kaksi tytärtään – oliko mystinen oireyhtymä syynä julmaan tekoon?

Ruotsia järkyttäneen perhesurman syistä on tullut lisää tietoa. Ruotsin Bjärredissä Skånessa asuneet, korkeasti koulutetut vanhemmat olivat yhdessä päättäneet tappaa lapsensa ja myöhemmin itsensä, koska eivät nähneet elämässään tulevaisuutta tyttärien sairauksien vuoksi.

Poliisi löysi perheen kodista molempien vanhempien allekirjoittaman jäähyväiskirjeen.

Aftonbladet kertoo, että vanhemman, 14-vuotiaan tyttären koululla pidettiin maaliskuussa 2016 ensimmäinen tapaaminen tytön terveyden takia.

Kokouksessa olivat läsnä koulun rehtori, erikoispedagogi, mentori, koulupsykologi ja toinen vanhemmista. Kokouksen sisältö on salassapidettävää, mutta parin kuukauden päästä pidettiin uusi kokous, jossa valmisteltiin tytön seitsemännen luokan aloitusta uudessa koulussa.

Tyttö kävi mielellään koulua ja hänelle tehtiin lepohuone, jossa hän lepäsi, jos valot ja ja häly kävivät hänelle liian koviksi. Päätettiin, että tyttö ei osallistu muun muassa kotitalouteen, liikuntaan ja musiikkiin, jotta voisi keskittyä lempiaineisiinsa. Kokouksessa mietittiin myös, miten tyttö selviäisi lukion pääsykokeista.

Myös pikkusisko kotiopetukseen

Lukuvuoden päätyttyä keväällä 2017 selvisi, että 14-vuotias ei jaksanut enää käydä koulua, vaan hänet siirrettiin kotikouluun. Kahden viikon päästä pidettiin uusi kokous, jossa käsiteltiin 11-vuotiaan pikkusiskon tilannetta.

Vanhemmat uskoivat, että pikkusiskolla on sama sairaus, vaikka diagnoosia ei oltu tehty. Pikkusiskolle haluttiin sama järjestely kuin isosiskolle.

Lehti kertoo äidin olleen korkeasti koulutettu ja hyvin pidetty työpaikallaan. Tyttärien sairauden laatua ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta äiti on ollut yhteydessä klinikkaan, joka on erikoistunut ME/CFS -väsymysoireyhtymän hoitoon.

Tragedia selvisi, kun tyttöjen kotiopetusta pitämään tullut opettaja ei päässyt sisälle taloon. Myöhemmin isän työnantaja soitti huolestuneena poliisille, koska tunnollisena pidetty isä ei ollut ilmestynyt tärkeään kokoukseen eikä vastannut puhelimeensa.

Isä oli vuoden 2017 marraskuussa hakenut työaikaan lyhennystä 10 prosentilla. Lyhennetty työaika alkoi tämän vuoden alusta, kertoo Expressen

Poliisi löysi koko perheen kuolleena talostaan Bjärredissä. Talosta löytyi myös jäähyväiskirje, jonka olivat allekirjoittaneet molemmat vanhemmat. He eivät nähneet tulevaisuutta elämällään tyttärien sairauksien vuoksi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme