Mainos

Vanhusten määrä kasvaa Japanin vankiloissa – ruoka, katto pään päällä ja hoito houkuttavat

Jokainen päivä on samanlainen: Herätys klo 6:45, aamiainen 20 minuuttia myöhemmin ja sitten lähtö töihin tasan klo 8:00. Nyt kyseessä ei ole kuitenkaan toimistoon kiiruhtava virkamies vaan 80-vuotias mies, joka on vankilassa, ja vieläpä oikein mielellään.

– En tiedä, minkälaista elämää oikein haluaisin elää sitten kun pääsen pois. Olen huolissani, miten käy terveydelleni ja miten saan rahat riittämään, kun joudun lähtemään, nimettömänä pysyttelevä vanki kertoo uutistoimisto AFP:n toimittajalle Tokion Fuchun vankilasta.

Mies sai vankilatuomion ryöstön yrityksestä.

Vangin tarina ei ole mitenkään epätavanomainen. Japanissa on meneillään niin sanottu vanhusten rikosaalto. Vankilat alkavatkin näyttää vähitellen jo hoitokodeilta.

Japanissa valtio on päättänyt suunnitelmasta, jonka mukaan maan vankiloihin tuodaan hoitohenkilökuntaa juuri vanhusten takia. Ohjelma alkaa huhtikuussa.

Toissavuonna lähes viidesosa niistä, joita poliisi kuulusteli tai pidätti, olivat vähintään 65-vuotiaita. Määrä on kasvanut vuosi vuodelta.

Useimmat saavat vankeusrangaistuksen pikkurikoksista, kuten varkauksista tai myymälävarkauksista.

Syynä vanhusvankien määrän lisääntymiseen pidetään Japanin talousongelmia, vanhenevaa väestöä ja silkkaa ahneutta.

Vartijat vaihtavat vankien vaippoja

– Kyseessä on ongelma, sillä vankilahenkilökunta alkaa vähitellen olla hoitohenkilökuntaa, oikeusministeriön virkailija Shinsuke Nishioka sanoo.

Maan suurin vankila on vain miehille tarkoitettu Fuchu-rangaistuslaitos. Henkilökunta joutuu toisinaan vaihtamaan vankien vaippoja ja avustamaan heitä kylvyssä käynnissä.

– Vanhemmilla vangeilla on toisinaan kuulo-ongelmia. He eivät ymmärrä sääntöjä ja heidän täytyy käydä vessassa usein. Tämä on rankkaa, tarvitsemme lisää henkilökuntaa, Nishioka sanoo.

Suunnitelman mukaan vankiloihin on tarkoitus tuoda myös kuntohoitajia vanhoja vankeja varten.

Vankilaolot Japanissa ovat varsin karut. Puhuminen on yleensä kielletty työn aikana ja vapaa-aikanakin on yleensä sallittua istua vain yksin kädet sylissä. Tästä huolimatta monet pitävät vankilaoloista, koska he saavat suojaa, ruokaa ja lääkkeitä.

Yukie Kuwahara on vastuussa vankien hyvinvoinnista Fuchussa. Hänen mukaansa vangeista tulee hermostuneita, kun vankila-aika alkaa olla päätöksessä.

– Heidänhän ei tarvitse täällä huolehtia arkirutiineista, hän sanoo.

Vangit tulevat takaisin vankilaan

Uusintarikollisuus vanhojen vankien keskuudessa on yleistä. Tilastojen mukaan noin 70 prosenttia vanhusvangeista tulee takaisin vankilaan viiden vuoden sisällä.

– Syynä tähän on yleensä se, että he eivät kykene itse hoitamaan talousasioitaan, NLI-tutkimuslaitoksen Akio Doteuchi sanoo.

– Asunnon ja työn hankkiminen on äärimmäisen vaikeaa. Nämä ihmiset ovat myös sosiaalisesti hyvin eristäytyneitä aivan kuten monet muutkin yksineläjät.

Fuchussa vapautuvia vankeja yritetään auttaa työpaikan etsimisessä muun muassa roolipelien ja luentojen avulla. Vankila tarjoaa myös lyhytaikaisia asuntoja vapautuville ja erilaisia kursseja, joista olisi elämässä hyötyä.

– Vankien avustaminen luo luottamusta ja sen opettaminen, että on olemassa myös hyviä ihmisiä, on usein hyvin tärkeää, vapautuneiden vankien keskusta pitävän instituutin johtaja Terumi Obata sanoo.

– Elämä tuolla ulkona on vaikeaa, entinen vanki kertoo AFP:lle,

Hän on ollut murhasta tuomittuna 15 vuotta vankilassa ja on nyt 60-vuotias.

– Kaikki yhteiskunnassa on muuttunut. Nyt on esimerkiksi matkapuhelimia ja lippulaitteita metroasemilla.

Kyseinen vanki onnistui saamaan siivoustyötä vankeutensa jälkeen ja uskoo sen olleen käänteentekevä hetki hänen elämässään.

- Haluan työskennellä, jotta voin maksaa osan palkastani uhrin perheelle, hän sanoo. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot