Mainos
Mainos

Vankien avain pakoon: Kynsileikkuri

Vangit kehittelivät omaperäisen suunnitelman paetakseen vankilasta Kanadan Saskatchewanissa.

Kuusi vaarallista vankia pakeni kanadalaisesta vankilasta viime kesänä käyttäen apuna kynsileikkureita.

Vangit, joista neljä on tuomittu murhasta, poistivat aluksi vankilan seinästä ritilän ja teräslaatan, jotta he pääsivät porautumaan tiiliseinään.

Pakovalmistelujen ajaksi muut vangit asettuivat pelaamaan korttia siten, että vartijat eivät nähneet seinää. Vähitellen, neljän kuukauden aikana, vangit leikkasivat kynsileikkureillaan tietään vapauteen. Viimeisen, vapauttavan iskun vangit iskivät seinään suihkuverhotangolla.

Sitten he laskeutuvat ulos vankilasta käyttäen köyttä, joka oli tehty yhteen punotuista peitoista.

Vankien pakosuunnitelma käy ilmi Saskatchewanin hallituksen eilen julkistamasta raportista. Raportin mukaan ainakin 87 vankilan työntekijää oli valvonut kuutta vankia huomaamatta heidän pakosuunnitelmiaan. Jotkut vartijat kertoivat epäilleensä jotain, mutta he eivät olleet jututtaneet vankeja.

Raportissa esitettiin vankiloiden parantamiseksi 23 ehdotusta, joista jokaisen hallitus hyväksyi eilen. Hallitus käyttää nyt lähes 90 miljoonaa Kanadan dollaria uuden vankeinhoitolaitoksen rakentamiseen ja lähes 10 miljoonaa vankiloiden turvajärjestelmiin.

(MTV3-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme