Mainos
Mainos

Varkaat iskivät jälleen Cannesissa – 2 miljoonan euron timanttikoru katosi

Cannesin elokuvafestivaaleilla on tapahtunut jo toinen mittava koruvarkaus.

Sveitsiläisen luksuskoruyhtiö De Grisogonon mukaan kahden miljoonan euron arvoinen timanttikaulakoru katosi kesken elokuvatähtien juhlien. Cannesin ulkopuolella sijaitsevassa hotellissa pidetty tilaisuus juhlisti yhtiön 20-vuotista taivalta ja kaulakoru kuului juhlakokoelmaan, jonka esittelivät 20 mallia.

Tilaisuuteen osallistuivat muun muassa näyttelijätär Sharon Stone ja seurapiirijulkkis Paris Hilton.

Timanttikorun huomattiin kuitenkin kadonneen juhlien lopuksi tehdyssä tarkastuksessa.

– Emme tiedä tarkalleen, mitä on tapahtunut. Se (kaulakoru) oli yksi kauneimmista esineistämme, koruyhtiön perustaja Fawaz Gruosi kertoi uutistoimisto Reutersille.

– Poliisi yrittää nyt selvittää tapahtumien kulkua.

Toisen sveitsiläisyhtiön Chopardin arvokorut varastettiin hotellihuoneesta elokuvafestivaalin ensimmäisellä viikolla 16. toukokuuta. Tuolloin varkaat olivat murtautuneet Chopardin työntekijän huoneeseen, avanneet kassakaapin ja paenneet paikalta korujen kanssa.

(MTV3 - Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme