Mainos
Mainos

Vartija lavasti miljoonaryöstön Ruotsissa

Ruotsin tammikuinen arvokuljetusryöstö on paljastunut lavastetuksi.

Ruotsalaispoliisi työssään

Ruotsin Akallassa 5. tammikuuta tapahtunut arvokuljetuksen dramaattinen ryöstö on osoittanut kuljetusta hoitaneen vartijan lavastamaksi. 22 miljoonan kruunun eli noin 2,4 miljoonan euron saalis on yhä kateissa.

Tukholman käräjäoikeus tuomitsi eilen 35-vuotiaan miehen kuudeksi vuodeksi vankilaan. Useiden muiden henkilöiden epäillään sekaantuneen rikokseen, mutta poliisit eivät ole päässeet heidän jäljilleen, kirjoittivat Dagens Nyheter- ja Metro-lehdet.

Vartija ja kaksi hänen kumppaniaan tyhjensivät varhain loppiaisaattona Falck Securityn arvokuljetusauton rahoista ja siirsivät ne henkilöautoon. Vartija väitti myöhemmin poliisille taipuneensa antamaan rahat ryöstäjille, koska hänelle oli ennen työvuoroaan soitettu ja kerrottu, että hänen entistä ystävätärtään pidetään panttivankina. Kun poliisi rynnäköi ystävättären asuntoon, tämä istui siellä kahlittuna. Poliisi epäili kuitenkin ryöstöä lavastetuksi, ja naista epäillään nyt osallisuudesta rikokseen.

Vartijat ovat Ruotsissa viime aikoina sekaantuneet useita kertoja arvokuljetusten ryöstöihin, rikostarkastaja Stefan Rydholm, sanoi Dagens Nyheterissä.

(STT-TT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme